keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Peiliinkatsomisen paikka

Helsingin hiippakunnassa alkaa olla peiliin katsomisen paikka itse kullakin. Hiippakunnan piispa on taas kerran venyttänyt ekumenian raja-aitoja siinä määrin, että sai kirkkokansan takajaloilleen. Kahden luterilaisen piispan vieminen alttariin kahden viikon sisällä ja toisen puolesta rukoileminen liturgian ektenioissa oli liikaa arkkipiispallekin. Nyt asiassa odotellaan Ambrosiuksen selvityksiä ja arkkipiispan jatkotoimia.

Julkisuudessa (HS 4.3.) Ambrosius on tyypilliseen tapaansa vähätellyt tempauksensa merkitystä. Hänen asemassaan olevan henkilön täytyy tietää, että on aivan eri asia rukoilla liturgian ektenioissa ”tasavallan presidentin tai vaikka sairaiden puolesta” kuin ortodoksisen maailman näkökulmasta katsottuna hereettisen enemmistökirkon piispan puolesta. Eihän meidän kirkoissamme rukoilla Moskovan patriarkankaan puolesta!

Ambrosiuksen lausunnoista ja irtiotoista ekumenian saralla saisi koottua jo pienoisen pokkarin, jos joku viitsisi nähdä vaivaa. Naispappeusasia on ollut hänen agendallaan ainakin kymmenkunta vuotta ja siitä kai Uspenskin tapahtumissakin oli jossain määrin kysymys.

Tampereen piispa Matti Repo vasemmalla panagia kaulassa, ortodoksista
 papistoa sekä Tampereen tuomiorovasti Olli Hallikainen. Kuva: kirkon fb-sivu.
Tampereen piispalle Matti Revolle hän lahjoitti ortodoksipiispan keskeisen tunnusmerkin, panagian, ekumeenisena veljeydenosoituksena tämän virkaanastumisen yhteydessä 2008. Helmikuun puolivälissä Repo marssi Tampereen ortodoksisen kirkon alttariin panagia kaulassa piispan kutsumana sovintosunnuntain liturgiassa. Askolan panagia taisi unohtua kotiin, kun siitä ei löydy mainintaa Uspenskin tapahtumien yhteydessä.

Italialainen näytelmäkirjailija Luigi Pirandello kirjoitti satakunta vuotta sitten näytelmän, jonka nimi kuuluu ”Niin on jos siltä näyttää”. Se sopisi hyvin myös tämänkertaisen episodin otsikoksi. On aivan selvää, että Uspenskin tapahtumat eivät näytä ollenkaan hyvältä muun ortodoksisen maailman silmissä. Pieni paikalliskirkkomme omine ajanlaskuineen ja erikoisuuksineen on muutenkin kummajainen, joten siihen ei tarvittaisi tippaakaan lisää ekumeenista sooloilua. Tätä taustaa vasten arkkipiispan lienee ollut pakko puuttua asiaan, koska hän toimii myös kirkon ulkomaansuhteista vastaavan piispainkokouksen puheenjohtajana.

Jos Uspenskin tapahtumat menevät piispainkokouksen käsittelyyn, on mielenkiintoista nähdä, millaisessa järjestyksessä se tapahtuu. Kaiken järjen mukaan Ambrosiuksen tulisi jäävätä itsensä asian käsittelystä. Piispainkokouksen työjärjestyksen mukaan se ei siinä tapauksessa voisi tehdä päätöstä ”periaatteellisesta tai tärkeästä asiasta”, jollainen Uspenskin tapahtumat eittämättä on. Piispainkokous ei myöskään voi käsitellä sen hiippakunnan asioita, jonka piispa on poissa kokouksesta. Työjärjestyksessä ei selvästikään ole varauduttu tilanteeseen, jossa joku piispoista on niin sanotusti syytettyjen penkillä.

Ambrosiuksen ekumeeniset sormiharjoitukset eivät suinkaan ole ainut ongelma Helsingin hiippakunnassa. Piispan suhteet papistoon ja seurakuntien luottamushenkilöihin ovat paikoin pahasti tulehtuneet. Ihanteet ja todellisuus lyövät lujasti korville toisiaan. Kirkolla on kyllä kasapäin strategioita ja hyvän henkilöstöhallinnon suunnitelmia, mutta niillä ei näytä olevan mitään vaikutusta edellä mainittuihin suhteisiin.

Uspenskin tapahtumat saivat aikaan ennennäkemättömän palauteryöpyn sosiaalisessa mediassa. Monelle ne tuntuivat olleen viimeinen pisara, joka sai maljan läikähtämään ylitse. Oman piispan toiminnan lisäksi on kummasteltu myös sitä, miten ohut tietämys ev.lut. kirkon piispoilla näyttää olevan ortodoksisen kirkon perinteestä tai vaikkapa siitä, ettei perinnettä voi yhden piispan ratkaisuilla muuttaa. Ekumeeninen vauhtisokeus tuntuu vaivaavan eteläisen Suomen piispoja yleisemminkin.

Myös oman hiippakuntamme papiston ja erityisesti kirkkoherrojen toiminta ansaitsee kriittistä tarkastelua. Ei voi olla niin, että yksi vie ja muut vikisevät. Mikään kirkollinen marssijärjestys tai kanoninen komentoketju ei voi pakottaa sietämään huonoa käytöstä ja kohtelua loputtomasti. Sitä varten on olemassa työsuojelulainsäädäntö ja sen mukaiset toimenpiteet. Miksi niitä ei sitten käytetä, jos kerran tarvetta tuntuisi olevan?

2 kommenttia:

ahh kirjoitti...

...tuossa edellä tulivat Mikon tulkitsemana myös omani, maallikkonäkemykseni melko täsmälleen esille!

Nimetön kirjoitti...

Koska Suomen ortodoksinen kirkko on pieni , työpaikkoja yhteensä kai alle 300 ja niistä papin ja kanttorin toimia arviolta alle 200, niin jos alat hankalaksi, niin miten on työpaikkasi ja urakehityksesi tulevaisuudessa? Piispa valitsee määräaikaiset ja asettaa ehdolle vakinaiset. Kalliin hinnan maksaa se, joka ei ota tätä asiantilaa huomioon.