Vastine Hellevi Matihaltin kirjoitukseen

Hellevi Matihalti syyttää minua nettikolumnissaan (Simeon ja Hanna 9.3.) valehtelusta ja väärän tiedon levittämisestä sekä omavaltaisuudesta ja oman aseman väärinkäytöstä Hämeenlinnan seurakunnan kirkkoherranvaalin lisäehdokasta koskevassa uutisoinnissa. Ne ovat rankkoja syytöksiä varsinkin, kun ne perustuvat hänen omiin tulkintoihinsa tapahtumien kulusta.

Matihaltin toteamus allekirjoittaneen kykenemättömyydestä ortodoksiseen ajatteluun kuulostaa jo kohtuuttomalta, joten laitan sen kiihtyneen mielentilan piikkiin.

Kyseessä oli siis seurakunnan sivuilla julkaistu uutinen siitä, että joukko seurakuntalaisia esittää lisäehdokasta Hämeenlinnan kirkkoherranvaaliin, mikä on kirkkolain suoma mahdollisuus. Esityksen allekirjoituspaikkana mainittiin ainoastaan sunnuntain 12.3. kirkkokahvit seurakuntakodilla, ja siihen on kirkkoherran antama lupa. Nimiä ei kerätty (lista ei ollut edes esillä) kirkossa, mutta jotkut henkilöt halusivat oma-aloitteisesti allekirjoittaa sen eilisen palveluksen jälkeen.

Mitä tulee Kari Räntilän pätevyyden toteamistapaan, siitä on myös toisenlainen tulkinta. Pätevyys osoitetaan Itä-Suomen yliopiston antamalla todistuksella niistä lisäopinnoista, jotka piispainkokous on asettanut kelpoisuuden ehdoksi. Piispainkokouksen uutta päätöstä siihen ei tarvita. Räntilä siis täyttää kirkkojärjestyksen 132 §:n mukaiset kelpoisuusehdot, mutta riittääkö se lisäehdokkaaksi asettamiseen on toinen juttu ja yksinomaan piispan päätettävissä. Siihen ei uutisessa otettu lainkaan kantaa.

Syyte omin luvin julkaisemisesta kuulostaa oudolta ottaen huomioon, että olen hoitanut Hämeenlinnan seurakunnan sähköistä tiedotusta ja toimittanut seurakuntalehteä talkoilla jo toistakymmentä vuotta oman toimittajataustani vuoksi. Matihalti antaa tässä kohtaa väärän todistuksen lähimmäisestään, eikä ilmeisesti tunne seurakunnan tilannetta riittävän hyvin.

Monien Hämeenlinnan seurakuntalaisten mielestä olisi todellakin seurakunnan edun mukaista, että vaalissa olisi tarjolla aito valintatilanne kahden ehdokkaan välillä.

Mikko Junes

Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan jäsen

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Kiitos tästä kirjoituksestasi! Tämä vastine selvittää ihmettelemäni viime päivien asiat srk:n nettisivuilla. Avoimuus ei ole näköjään hyvä juttu joidenkin mielestä, kun haluavat peitellä tosiasioita ja käyttää omaa valta-asemaansa.