Samassa taivaassa?

Lienettekö kuulleet tarinan hindusta, joka kuoltuaan pääsi tutustumaan kristittyjen taivaaseen? Pyhä Pietari suostui armollisesti esittelemään taivaan kartanoita vieraalle, jota odotti oman uskontonsa mukaisesti lähes loputon sielunvaellus. Hindua tietysti kiinnosti, pääsevätkö kristityt jossain suhteessa helpommalla.

Ensimmäisen oven takaa kaikui kuoripoikien korkealle viritetty veisuu ”Gloria in exelsis Deo…”

”Siellä ovat katolilaiset”, pyhä Pietari virkkoi ja viittoi oven taakse juuttunutta vierastaan jatkamaan matkaa.

”Tuolla taas majailevat luterilaiset… heitä ei kylläkään ole kovin paljoa edellisiin verrattuna, mutta hyvin tuntuu virrenveisuu sujuvan”, Pietari murahti hoosiannaa hetken kuunneltuaan. Vieras seurasi opastaan äänettömänä.

Niin vaellettiin läpi taivaan kartanoiden pysähdellen milloin helluntailaisten, baptistien, metodistien, adventistien ja muiden vapaiden suuntien ovien kohdalle. Erityisen pitkään vieras viivähti Pelastusarmeijan reipashenkistä soitantoa kuuntelemassa.

Reformaation vuosisatoja pyhä Pietari muisteli raskaasti huoahtaen. Noina aikoina taivaan portinvartijan työstä oli hohto kaukana. Käsirysyyn jouduttiin tuon tuosta ja innokkaimpia tu(nkei)lijoita oli taltutettava avainnipulla! Kukaan ei huolinut toista huonekaverikseen ja väliseiniä jouduttiin rakentamaan suurella kiireellä.

”Miten sitten nyt tilat riittävät, kun joku Kylliäinen on luvannut taivaspaikan kaikille”, Pietari heitti ilmaan retorisen kysymyksen, josta Gangesin kasvatti ei ymmärtänyt yhtikäs mitään.

Yhtäkkiä pyhä Pietari nosti etusormensa varoitukseksi huulilleen.

”Ssshhhh… mennään aivan hiljaa tuon seuraavan oven luo.”

Oven takaa kaikui taivaallisen kaunis kirkkoveisu, jota isäntä ja vieras jäivät kuin naulittuna kuuntelemaan. Siellä toimitettiin akatistosta kaikkein pyhimmälle Jumalansynnyttäjälle bysanttilaisin sävelin.

Mutta miksi tämä varovaisuus… hindun hämmästynyt ilme muotoili sanattoman kysymyksen, jonka pyhä Pietari luki vaivatta vieraan kasvoilta.

”No, he luulevat olevansa ainoita täällä”, Pietari vastasi lakonisesti ja jatkoi matkaa vieras kannoillaan.  – Ehkäpä tämä tunsi olonsa nyt huojentuneeksi pohtiessaan pyhän Pietarin vastuunalaista työtä taivaallisten salaisuuksien vartijana.

Ongelmallinen ympärileikkaus

Suomessa ei ole vieläkään lakia, joka säätelisi ei-lääketieteellisin perustein pojille tehtävää ympärileikkausta (rituaalinen ympärileikkaus). Näin siitä huolimatta, että asiaa selvitellyt sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä laati tätä koskevan lakiluonnoksen jo 13 vuotta sitten. Lainsäädännön puuttuessa kiistoja joudutaan ratkomaan oikeudessa ennakkopäätösten varassa.

Korkein oikeus (KKO) on hyväksynyt uskonnollisista syistä pojille tehtävän ympärileikkauksen, jos se tehdään asianmukaisesti. Ympärileikkauksen tekijän ei tarvitse olla lääkäri, toisin kuin STM:n työryhmä on esittänyt. Tuoreimmassa päätöksessään KKO katsoo, että alaikäiselle tehtävään toimenpiteeseen tarvitaan kuitenkin molempien huoltajien suostumus.

Ympärileikkaus yhdistetään yleensä juutalaiseen uskontoon, mutta harva tulee ajatelleeksi, että se kuuluu myös profeetta Muhammadin ohjeistamaan islamilaiseen elämäntapaan. Näin ollen asia ei ole Suomenkaan oloissa vähäpätöinen islamilaisista maista suuntautuvan maahanmuuton vuoksi.

Uskonnollisista syistä tehtävä poikien ympärileikkaus on siis Suomessa tietyin edellytyksin sallittu, vaikkei sitä koskevaa lakia olekaan. Tyttöjen ympärileikkaus tai oikeammin sukuelinten silpominen sitä vastoin on Suomen lainsäädännössä pahoinpitelyrikoksena rangaistava teko.

Kaikki eivät hyväksy poikien ja tyttöjen erilaista kohtelua tässä asiassa, vaikka toimenpiteen luonne ja perustelut ovat erilaiset. Tyttöjen kohdallahan kyse on ennen muuta kulttuurisista syistä tapahtuvasta seksuaalisuuden kontrolloinnista. Ympärileikkaukseen kriittisesti suhtautuvien mielestä on aina tuomittavaa, jos puolustuskyvyttömän lapsen sukuelimiin kajotaan muista kuin puhtaasti lääketieteellisistä syistä.

STM:n työryhmä kuuli asiassa myös uskonnollisia yhteisöjä. Odotetusti juutalaiset ja muslimit puolustivat poikien ympärileikkausta uskontoon ja kulttuuriin kuuluvana tapana, josta ei aiota luopua. Myös luterilainen ja ortodoksinen kirkko tähdensivät uskontojen oikeuksia – lasten oikeuksien kustannuksella. Jälkimmäisistä yksinkertaisesti vaiettiin.

Lakiluonnoksen (2003) mukaan alle 18-vuotiaan pojan rituaalisen ympärileikkauksen saa tehdä vain lääkäri, ja toimenpide edellyttää molempien huoltajien kirjallista suostumusta. Poikaa on kuultava asiassa ja informoitava ympärileikkauksen vaikutuksista. Leikkausta ei saa tehdä vastoin pojan ilmaisemaa tahtoa, jos hän on sen ikäinen, että kykenee ymmärtämään ympärileikkauksen merkityksen.

Juutalaisuudessa ja islamissa poikien ympärileikkaus tehdään kahdeksan päivän ikäisenä, islamissa viimeistään ennen puberteettia. Lakiluonnos ei siis käytännössä olisi tarjonnut riittävää suojaa toimenpiteen kohteelle. Lastensuojelun säädökset ovat 13:n viime vuoden aikana tiukentuneet, joten laki ympärileikkauksista vaatisi nyt uuden valmistelun.

STM:n työryhmän muistio (2003)

Ortodoksisen perinteen siirto uhattuna?

Kirkkaan viikon koululaispalveluksissa on taas kerran laulettu äänet käheänä ”Kristus nousi kuolleista…”. Oppilaat kyselevät usein jo tammikuussa, milloin mennään kirkkoon. Kuulostaa tosi hyvältä. Valitettavasti vain kovin monille ortodoksioppilaille kyseessä on vuoden ainut kirkkoreissu.

Palveluksiin tottuu käymällä kirkossa.

Ortodoksisen perinteen siirtymisestä sukupolvelta toiselle on syytä olla huolissaan. Tähän saakka ortodoksisen uskonnon (UO) opetussuunnitelman tavoitteissa on mainittu oppilaan ortodoksisen identiteetin vahvistaminen, mutta uusista opseista (2016) se on pudotettu pois. Uskonnonopettajat tekevät työssään tietysti kaikkensa, mutta riittääkö se?

Ei liene liioiteltua sanoa, että ortodoksikodit ovat hyvin pitkälle ulkoistaneet uskonnollisen kasvatuksen ja perinteensiirron koulun tehtäväksi. Yhden viikkotunnin puitteissa se on jokseenkin mahdoton tehtävä. Uskontotuntien määrää on vuosien mittaan vähennetty, ja luterilaisella puolella oppiaineeseen on ujutettu koulun yleistä tapakasvatusta ja muuta viihtyvyyttä parantavaa toimintaa. Samat paineet kohdistuvat myös ortodoksiopetukseen.

Ortodoksisen perinteen siirto on huomattavan vaativa tehtävä jo senkin vuoksi, etteivät valtakulttuurin tavat ja tottumukset tue sitä millään tavalla, pikemminkin päinvastoin. Ja kun vanhemmista usein vain toinen kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, on vähemmistökulttuurin perinteensiirron jännitteet rakennettu jo kodin seinien sisäpuolelle.

Kotien lisäksi myös kirkko on ulkoistanut omia tehtäviään. Joitakin vuosia sitten kirkko ja seurakunnat ulkoistivat muun muassa lapsi- ja nuorisotyön sekä kansainvälisen avun ja lähetystyön kirkkoa lähellä oleville järjestöille. Lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä taitaa löytyä enää suurimmista seurakunnista.

ONL:n nuorisotyöpäivillä huhtikuun puolivälissä pohditaan muun muassa sitä, millaisia haasteita uskonnonopetuksen muutokset tuovat seurakunnille ja miten haasteisiin tulisi vastata? Kysymys on todella aiheellinen, ja sitä tulisi pohtia nimenomaan seurakuntien johdossa ja päättävissä elimissä.

Kirkkomme on perin huonosti valmistautunut koulujen uskonnonopetuksen alasajoon. Keskivertoseurakuntien resurssit on kohdennettu lähinnä jumalanpalvelusten toimittamiseen sekä hallinnon ja kiinteistöjen ylläpitoon. Yhteys jäsenten enemmistöön puuttuu, eikä lapsikasteiden väheneminen lupaa muutenkaan hyvää tulevaisuudelle.

En tiedä, millainen posaus tarvittaisiin, jotta tähän todellisuuteen osattaisiin herätä. Kaikille yhteistä katsomusainetta ei tullut vielä, mutta sen aineksia on ujutettu huomattavan paljon uskonnon opetuksen yhteisiin tavoitteisiin. Perinteensiirrolle jää oppitunneilla yhä vähemmän tilaa ja aikaa.