Aloitteeni pohjalta kirkon peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelijaksi otettiin itäistä kirkkoarkkitehtuuria tunteva henkilö, jolla oli näyttöä vastaavasta työstä. Luonnoksia alkoi syntyä melkeinpä liukuhihnalta ja niihin ihastuttiin. Rahaakin seurakunnalla oli, joten hanke tuntui olevan mahdollisuuksien rajoissa.
Jossain vaiheessa kysyttiin rakennusliikkeiden hinta-arvioita ja paljastui, että arkkitehti oli arvioinut kustannukset raskaasti alakanttiin. Pettymys valtasi alaa ja usko alkoi horjua. Sopassa oli alun alkaenkin liikaa hämmentäjiä, eikä hiippakunnan johdon kapustakaan aina pyörinyt samaan suuntaan kuin muilla.
Rakennushanke oli välillä pitkiäkin aikoja mietintävaiheessa. Peruskorjaus oli vaihtunut uudisrakennukseksi entisen paikalle, mutta ongelmia riitti muidenkin kuin Museoviraston kanssa. Yksi keskeisiä oli, ettei hankkeella edelleenkään ollut suvereenia ja osaavaa vetäjää. Arkkitehti vaihtui ja uusia asiantuntijoita ilmaantui, mutta suunnitelmien kustannusarviot olivat yhä höttöisellä pohjalla.
Keväällä 2017 jysähti sitten iso kivi niskaan; huomattava osa seurakunnan sijoitusvarallisuudesta oli kadonnut kavalluksen myötä taivaan tuuliin. Sellaisessa tilanteessa rakennushankkeesta tulee äkkiä kakkoskategorian asia. Yhteisön aika, energia, ja tahto suuntautuvat siihen, että päästään taas jollain tavalla jaloilleen, elävien kirjoihin.
Eiliseksi seurakuntalaiset oli sitten kutsuttu koolle keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Uutena kantona kaskeen on ilmaantunut kirkon hallinnonuudistus, jossa Hämeenlinnan ja Lahden seurakunnat aiotaan liittää Turun ortodoksiseen seurakuntaan. Kukaan näistä kolmesta ei sitä halua, mutta kirkollishallituksella on asiassa viimeinen sana.
Tilaisuudessa keskusteltiin myös rakennushankkeesta. Epätietoisuutta on siitä, kuinka seurakunnan sijoitusomaisuuden käy ja kuka siitä jatkossa päättää. Saadaanko uutta kirkkoa koskaan rakennettua vai joudutaanko ehostamaan vanhaa? Entä meneekö nykyinen kirkko terveyssyistä peräti käyttökieltoon? Runsaan 900 jäsenen seurakunta joutuu hajottamaan voimiaan kovin monelle rintamalle.
Supistuvan jäsenmäärän vuoksi lienee selvää, ettei seurakunnalla ole edellytyksiä säilyttää itsenäisyyttään. Monille mieluisampi kumppani löytyisi kuitenkin pääradan ja moottoritien suunnasta Tampereelta. Hämeenlinnalla on tamperelaisten kanssa yhteistyötä ja yhteistä historiaa. Mihin tämä tieto on kadonnut kirkon hallinnon uudistajilta?
Entäpä tuo otsikon virtuaalikirkko, mitä se tarkoittaa? Kirjoittaessani ajattelin niitä lukuisia uuden kirkon luonnospiirustuksia, joita on vuosien varrella valmistunut. Niistä muodostuu se virtuaalinen kirkko (oletettu ja periaatteessa mahdollinen), joka odottaa vielä tulemistaan muodossa tai toisessa. Toivottavasti minäkin ehdin sen vielä nähdä.
PS. Toimin Hämeenlinnan seurakunnanneuvoston jäsenenä vuosina 2012–2015.
