lauantai 14. maaliskuuta 2015

Helsinkiläistä ekumeniaa

Metropoliitta Ambrosius käytti lauantain Helsingin Sanomissa (14.3.) ensimmäisen julkisen puheenvuoronsa Uspenskin tapahtumista. Kirjoituksessaan hän puolusti luterilaisen piispan, Irja Askolan kutsumista Uspenskin alttariin ”kauniina ekumeenisena ystävyyden eleenä”.

Ambrosius kertaa Uspenskin tapahtumia valikoivasti. Hän ei sanallakaan mainitse, että liturgian ektenioissa rukoiltiin myös ”piispa Irjan” ja ”piispamme Irjan” puolesta kuten arkkipiispan tiedotteessa todetaan. Tämä tapahtui Ambrosiuksen määräyksestä, minkä paikalla ollut henkilö on vahvistanut. Vielä lehtihaastatteluissa piispa pisti asian Hengen johdatuksen ja diakonien piikkiin. (Oikaisu: diakoni Heikki Kaski ilmoitti 17.3. bloginpitäjälle, että he ovat toimineet ilman piispan ohjeita tai määräyksiä.)

Ambrosius peräänkuuluttaa keskustelua kirkkomme avoimuudesta ja ekumeenisista suhteista. Piispa Askolan vieminen alttariin olikin varsin räväkkä keskustelunavaus, joka on herättänyt sekä kritiikkiä että kannustusta. Jos tuosta poleemisesta teosta tulee nyt pelkkä ekumeeninen ystävyydenosoitus, keskustelu uhkaa kuivua kasaan.

Metropoliitta Ambrosius lisää kuitenkin vettä myllyyn moittimalla kirkkoamme sisäänpäin kääntyneeksi vähemmistökirkoksi, jolla on vieläpä ylikorostunut omanarvontunto. Kritiikin kärki kohdistuu tietysti Kuopioon, jossa Ambrosiuksen ajatuksilla on vähemmän ystäviä kuin Helsingissä. ”Helsingissä on jo pitkä ekumenian historia”, Ambrosius muistuttaa. Ulottuuko se Leon Helsingin vuosiin saakka (1996–2001), sitä hän ei mainitse.

Ambrosiuksen olisi syytä tutustua myös ruohonjuuritason ekumeniaan, jossa tilanne ei vaikuta yhtä toivottomalta. Yhteyksiä pidetään, mutta lestissä pysytään kuin suutarit konsanaan toisin kuin ekumeenisissa yliskammareissa.

Osallistuin itse menneellä viikolla paastoliturgiaan, jossa oli mukana myös paikkakunnan luterilaisia. Heille oli itsestään selvää, että palveluksessa toimitaan ortodoksisen kirkon järjestyksen mukaisesti, eikä kukaan yrittänyt sooloilla. Keskustelu kirkkokahveilla oli sydämellistä ja ystävällistä puolin ja toisin.

Ambrosiuksen kirjoituksen ydin kuoriutuu vasta tekstin loppupuolella. Hän haastaa ortodokseja jakamaan alkukirkon katkeamatonta uskonperintöä ja sen aarteita muiden kristittyjen kanssa. Kauniisti sanottu, mutta edellyttääkö se ortodoksisen kirkon liturgisen järjestyksen rikkomista?

Kirjoituksen viimeistä kappaletta saattaa lukea myös pelonsekaisin tuntein. Näin piispa siteeraa: ”Oli aika, jolloin ortodoksien tehtävä oli varjella pyhää mysteeriä vainoojilta, mutta nyt on aika, jolloin tehtävänä on jakaa ja julistaa pyhä mysteeri.” Mitä hän tällä oikein tarkoittaa?

Piispan kirjoitus päättyy lähes apokalyptiseen näkyyn: Uspenskin tapahtumat eivät olleet matkan alku vaan merkittävä välipysäkki yhteisellä polulla. Piispa on kumppaninsa valinnut, mutta millaiseen ryteikköön polku mahtaa lopulta johtaa?

4 kommenttia:

TarjaVa kirjoitti...

Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Ambrosiuksella ja Irja Askolalla on ilmeisen lämpivät välit, onhan piispa Irja mukana myös Ambrosiuksen säätiön (Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö) hallituksessa.

Mikko Junes kirjoitti...

Hyvä huomio! Sofia-säätiön hallitukseen kuuluu tai on kuulunut tunnettuja nimiä kuten Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sekä Metsäteollisuuden ja Fortumin johtajana toiminut Anne Brunila. Hyvistä yhteiskuntasuhteista on suurta hyötyä tällaisina taloudellisesti ankeina aikoina, kun luotsataan Sofian kaltaista hanketta eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt kirkkomme toimintaa, kun luterilainen teologi kääntyy ortodoksiksi hänestä tehdään välittömästi osallinen pappeuteen jopa piispaksi, vaikka meitä varoitetaan I Tim.3:6-7. Onko luterilainen kirkko huomannut tämän ja työntää meille sellaisia henkilöitä, koska näiden avulla se nyt pyrkii muuttamaan kirkkoamme sisältä päin. Näyttääkin siltä, että entinen luterilainen teologi Ambrosius tekee juuri näin.Luultavasti tuleekin tapahtumaam niin, että kohta emme saa Helsingin hiippakunnassa olla enää aidosti ortodokseja, vaan luterilaistettuja vapaamielisiä, suvaitsevaaisia ja avarakatseisia kaiken sallivia puoliortodokseja puoliluterilaisia. Enpä voi enää yhtyä rukoukseeen "... ja sinun sanaaasi oikein opettavana" Ambrosiuksen kohdalla.

Jouni Koskenmies kirjoitti...

"kohta emme saa Helsingin hiippakunnassa olla enää aidosti ortodokseja, vaan ... vapaamielisiä, suvaitsevaisia ja avarakatseisia..."

Tuo lause kiteyttää mainiosti mitä tästä kalabaliikista kirkkomme aidosti oikeauskoiset ovat mieltä - niin Venäjällä kuin Suomessakin.

Voi meitä muita Helsingin hiippakunnan riviortodokseja jotka emme oikein jaksa uskoa sitä, että Jumala olisi raivoissaan siitä, että liturgiassa erehdyttiin rukoilemaan "hereettisen ja skismaattisen kirkon" (kuten eräs blogisti tästä kristillisen rakkauden innoittamana lausui) naispiispan puolesta ja että tämä pyydettiin alttariin seuraamaan papiksivihkimistä.

Mutta ihan lopuksi suurkiitos blogin pitäjälle siitä, että hän sallii eri näkemyksien omaavien kommentoinnin. Suomen ortodoksisen kirkon nettisivujahan koristaa joka paikassa loppukaneetti "Kommentointi ei sallittu". Se kuvaa hyvin kirkkomme tämänhetkistä tilaa.