Otsikko on lainattu kysymysmerkkiä myöten ev.lut. kirkon tutkimuskeskuksen tuoreesta julkaisusta ”Leikkauspintoja kirkon jäsenyyteen” (2014). Se on osa laajempaa tutkimushanketta, jossa selvitetään, miten kirkkoon sitoutuminen ja yhteisöllisyys ovat viime vuosina muuttuneet. Suomen oloissa tuloksia voinee soveltaa aika pitkälle myös ortodokseihin, vaikka tutkimus koskeekin luterilaisia.
Tutkimuksessa kirkon jäsenet on jaettu osallistumisaktiivisuuden mukaan neljään kategoriaan: aktiivisiin, sosiaalisiin, aatteellisiin ja osallistumattomiin. Aktiivijäsen osallistuu seurakunnan tarjoamaan toimintaan vähintään kerran kuukaudessa, sosiaalinen vähintään kahdesti vuodessa ja aatteellinen taas enintään kerran vuodessa.
Aktiivisia osallistujia ja seurakunnan palvelujen käyttäjiä on luterilaisen kirkon jäsenistä 16 prosenttia. Kirkon sosiaalista vastuuta painottavia, ”pari kertaa vuodessa” -tyyppejä on joka neljäs. Lähinnä kulttuurisista syistä kirkkoon kuuluvia on peräti puolet jäsenistä ja toimintaan osallistumattomia kymmenesosa. Mitkähän mahtaisivat olla vastaavat osuudet ortodokseilla?
Osallistuminen koskee tässä yhteydessä kaikkea ev.lut. seurakuntien tarjoamaa toimintaa, siis suurelta osalta muuta kuin jumalanpalveluksia. Tällaisia ovat esimerkiksi lasten päiväkerhot ja muut eri ikäryhmille suunnatut palvelut, vapaaehtoistyö sekä kirkkokonsertit. Ortodokseillahan tätä muuta toimintaa on huomattavasti vähemmän ja usein kovin kaukana monien seurakuntalaisten asuinpaikasta.
Ortodokseilla aktiivisten seurakuntalaisten osuus jäänee 5–10 prosentin vaiheille, siis sellaisten, jotka käyvät jumalanpalveluksessa vähintään kerran kuukaudessa. Kyseessä on puhdas arvio, koska eihän tällaisia asioita ole kirkossamme tutkittu. Lisäksi aktiivisuus näyttää kasaantuvan eli samat ihmiset osallistuvat vähän kaikkeen, mitä seurakunnassa tapahtuu. Epäedullinen ikärakenne vähentää sekin osallistumisaktiivisuutta.
Mitä tällä kaikella on sitten merkitystä? Onpa hyvinkin, jos ajatellaan ortodoksisen kirkon opetusta siitä, mitä kirkon jäsenyys on, sekä samaan aikaan lisääntyvän jäsenkadon vaikutusta kirkon toimintaedellytyksiin ja tulevaisuuteen.
Ortodoksisen opetuksen mukaan kirkon jäsenyys todentuu ennen muuta osallisuutena Kristukseen eukaristisen yhteisön jäsenyyden kautta. Eukaristia eli pyhä ehtoollinen toimitetaan seurakunnissa sunnuntaisin sekä kirkon juhlapyhinä. Kirkon kanonien mukaan säännöllisestä ehtoollisyhteydestä luopumista pidetään luopumisena kirkosta. Ortodokseille kirkon jäsenyyden kriteeriksi ei siis koskaan riitä pelkkä rekisterimerkintä tai kirkollisveron maksaminen!
Ev.lut. tutkimustulosten perusteella myös ortodoksien olisi syytä olla huolissaan passiivisten jäsentensä tilanteesta. Kirkon opetus ja perinne sekä seurakunnan tarjoamat mahdollisuudet jäävät hyvin etäisiksi ellei ole yhteyttä kirkkoon. Osallistumattomuus lisää myös riskiä erota kirkosta.
Neljännes (25 %) kulttuurisista syistä kirkkoon kuuluvista on harkinnut usein kirkosta eroamista ja vajaa kymmenesosa sen myös todennäköisesti toteuttaa. Osallistumattomien joukosta peräti kolmannes harkitsee eroamista usein ja 35 prosenttia kuuluu potentiaalisiin kirkosta eroajiin. Viimeaikaisten erolukujen valossa ortodoksien tilanne tuskin poikkeaa tästä kovin olennaisesti.
Ks. Leikkauspintoja kirkon jäsenyyteen, Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 35.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti