Hieraisin kahteen kertaan silmiäni lukiessani aamun Hesaria, jossa ikonien raastaminen ja sananvapaus oli yhdistetty oudolla tavalla toisiinsa. Kyse on tietysti viime päivien traagisista tapahtumista Ranskassa, jossa massiivinen poliisioperaatio keskiviikkoiseen terroritekoon syyllisten kiinni saamiseksi on juuri päättynyt.
”Charlie Hebdossa (satiirisessa viikkolehdessä) ikonoklasmi on kuvien pilkkaamista. Mitä pyhempien, sen parempi. Siksi terrori-iskun synnyttämä voimakas tuki sananvapaudelle on erityisen merkittävää”, kirjoittaa toimittaja Kari Huhta 9.1.2015 Helsingin Sanomissa.
Huhdan mainitsema tuki sananvapaudelle on näkynyt mediassa ja mielenosoituksissa ”Je suis Charlie” (minä olen Charlie) -kyltteinä. Niiden kautta ihmiset ilmeisesti haluavat sanoa, että isku pariisilaista satiirilehteä vastaan oli samalla isku heitä vastaan. Merkitseekö se myös tuenilmaisua lehden toimituspolitiikalle?
Huhdan mukaan kyseinen lehti pilkkaa islamin ohella kaikkia muitakin uskontoja ja suurta määrää jalustalle nostettuja arvoja. Olemalla Charlie, ilmoittaa samalla tukevansa oikeutta satiiriin pyhinä pidettyjä arvoja kohtaan, sekä oikeutta eriäviin, epämiellyttäviin ja jopa loukkaaviin mielipiteisiin. ”Sellaista sananvapaus on”, Huhta toteaa.
Hesarin kirjoittelussa ikonoklasmi on saanut sananvapaudella silotellun merkityksen, mikä meistä ortodokseista tuntuu tietysti oudolta. Meillehän ikonien kieltäminen on 700-luvulla vaikuttanut harhaoppi, jota kumoamaan piti kutsua koolle viimeiseksi jäänyt ekumeeninen kirkolliskokous. Nykykatsannossa käsite on laajentunut tarkoittamaan myös yhteiskunnan keskeisten arvojen, uskomusten ja instituutioiden hylkäämistä, jopa pilkkaamista eli Charlie Hebdon kaltaista toimintaa.
Samaisessa päivän Hesarissa oli pyydetty myös eri uskontokuntien edustajia kommentoimaan Pariisin terrori-iskua. Kansankirkkojemme johtohenkilöiden näkemyserot tai pikemminkin erot vastausten painotuksissa ovat silmiinpistäviä ja paljon puhuvia.
Ev.lut. piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen mielestä omaa traditiota voi kritisoida mutta toisten ei, koska ulkopuolelta kritisoimiseen liittyy eettinen dilemma (valinnan ongelma). Kristinuskon erityispiirteenä, sen keskipisteessä, on pilkattu ja häväisty hahmo, ristiinnaulittu Jeesus. Komulaisen johtopäätös kuuluu: ”Jumala on jo pilkattu”.
Arkkipiispa Leo huomauttaa vastauksessaan, että sekulaari maailma ei aina tahdo ymmärtää pyhyyden käsitettä, ja mitä se miljoonille maailmassa merkitsee. Leon mielestä ei pitäisi puhua pelkästään sananvapauden vaan myös pyhyyden loukkaamisesta. ”On muutakin pyhää kuin sananvapaus”, arkkipiispa huomauttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti