Valikoivaa lähimmäisenrakkautta

Turvapaikanhakijoiden ryntäys Suomeen on synnyttänyt paikoin kipakkaakin keskustelua sosiaalisessa mediassa. Moni vaikuttaa olevan aidosti hämmentynyt tämän uuden ilmiön edessä. On kyselty, miksi tulokkaissa on niin vähän naisia ja lapsia, ja miten heillä voi olla varaa ajaa taksilla tai valittaa vastaanottokeskusten ruokatarjoilusta?

Media metsästää tietysti raflaavia uutisaiheita, joita takuulla riittää pitkälle syksyyn. Tätä kirjoittaessani maahanmuuton vastustajat ovat kokoontumassa Tornioon vaatimaan rajojen sulkemista ja hallituksen eroa! Mielenkiintoista, sillä tapahtuman taustajoukkoihin kuuluu hallituspuolue perussuomalaisten aktiiveja.

Kipuilua asiaan suhtautumisessa on ilmennyt myös omaan kirkkomme jäsenten piirissä. Monille tuntuu olevan vaikea pala niellä, että tulijoiden valtaosa on islaminuskoisia irakilaisia eikä esimerkiksi Syyrian kristittyjä. Jotkut kristilliset piirit ovatkin vaatineet avoimesti kristittyjen suosimista turvapaikkapäätöksissä sillä verukkeella, että heillä olisi paremmat edellytykset sopeutua oloihimme.

Arkkipiispa Leo otti turvapaikanhakijoiden kohteluun selkeän kannan syyskuun alussa. Hän velvoitti seurakunnat ja sitä myötä myös yksittäiset kirkkomme jäsenet auttamaan tulijoita uskontoon tai etniseen alkuperään katsomatta. Perusteena arkkipiispalla oli Kristuksen opetus, joka ei jätä vähintäkään sijaa autettavien valikoimiselle (Luuk. 10:25–37).

Miksi meidän on niin vaikea toteuttaa tuota laupiaan samarialaisen mallia tai edes omaksua hänen asennettaan? Some-kirjoittelusta päätellen joillekin tuntuu olevan tärkeämpää etsiä syitä olla auttamatta kuin kannustaa kanssaihmisiä antamaan edes tukensa niille, jotka yrittävät auttaa.

On päivänselvää, että noin suurten ihmismäärien tulo lyhyen ajan sisällä vieraisiin oloihin tuottaa erinäisiä hankaluuksia. Tuhansien turvapaikanhakijoiden rekisteröinti, majoitus, ateria- ja muiden palvelujen järjestäminen hakemusten käsittelyaikana sekä turvapaikan saavien kotouttaminen ovat paitsi suuri ponnistus, lopulta myös iso mahdollisuus. Asenne ratkaisee; katsojasta riippuen astia on joko puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä.

Some-kirjoittelusta päätellen Suomessa on runsaasti hukattua asiantuntemusta turvapaikka- ja pakolaiskysymyksissä. Ulkoparlamentaarisia neuvoja ja kommentteja satelee kuin vettä menneenä kesänä. Itse olen ilakoinut mielessäni, että nythän siellä ovat juuri oikeat miehet ja naiset päättämässä ;-)