Kirkkomme verkkoviestintä on viime vuodet ollut stagnaation tilassa. Stagnaatio tarkoittaa pysähtyneisyyttä, ja se kuvaa hyvin myös kirkkomme yleistä tunnelmaa tällä hetkellä. Voisi jopa kysyä, eikö nykyisen kaltaisesta kirkosta – ja tarkoitan tässä nyt omaa kotikutoista kirkko-organisaatiotamme – saa tämän enempää tehoja irti?
Mielenkiintoisena indikaationa kirkkomme sisäisestä tilasta on vastaavan tiedottajan tointa koskeva hakuilmoitus. Siitä pomppaa pyytämättä silmille yksi tehtävää koskeva luonnehdinta; työssä vaaditaan muun ohella paineensietokykyä. Sanomattakin on selvää, että tiedotustyö on aina paineenalaista, mutta mistä tulevat nämä ylimääräiset paineet, koska asia on pitänyt oikein erikseen mainita?
Olen viime viikkoina värkännyt omalle kotiseurakunnalle uusia nettisivuja, koska kirkon sivuston uudistaminen on taas kerran lykkääntynyt hamaan tulevaisuuteen. Omiin verkkosivuihin onkin siirtynyt jo kolmannes ortodoksiseurakunnista. Kohtahan kirkon seurakuntasivuja ei enää tarvitakaan.
Naapurikirkon (evl) puolelta löytyy jos minkälaista verkkokirkkoa, mobiilikirkkoa ja jopa verkkopappeja, mutta meillä näiden uusien viestintäkanavien kanssa ollaan yhä ihmeissään. Jopa Venäjän kirkossa papit taitavat olla verkon kautta paremmin tavoitettavissa kuin meillä.
– Haloo, mikä maksaa?
Jos joku nyt luulee, että olen tekemässä kirkosta markkinatoria, erehtyy pahasti. Mielestäni meillä ei ole mitään syytä välittää kirkostamme yhtään sen houkuttelevampaa kuvaa kuin mitä kirkko todellisuudessa on tai kykenee olemaan. Muuten tuloksena on yhä kasvava joukko pettyneitä kristikunnan kiertolaisia, joita niitäkin on nähty viime vuosina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti