Diakoni on pappeuden alin aste, ja sana tarkoittaa palvelijaa. Se onkin lähes ainut yhteys alkuperäiseen tehtävään. Diakoniksi vihkimisen yhteydessä usein korostetaan tuota palveluvirkaa, mutta sille ei oikein ole tahtonut löytyä käytännön sovellutuksia tämän päivän seurakunnista.
Diakonit käyvät töissä kirkon ulkopuolella siinä missä oman toimen ohella palvelevat papitkin elleivät ole jo eläkkeellä. Seurakunnan toimessa olevia diakoneja meillä on vain yksi Helsingin seurakunnassa, jossa tosin on useita palkattuja, pääosin naispuolisia diakoniatyöntekijöitä, noita oppikirjan ”diakoniasisaria”.
Pappeuden alimpana asteena diakonius on myös valmistautumista papin tehtävään. Osa diakoneista vihitään myöhemmin papeiksi, oman tutkimukseni mukaan keskimäärin noin kolmen vuoden kuluessa. Kaikista diakoneista ei tule pappia, eivätkä kaikki edes halua papiksi. Heille riittää ektenioiden eli rukoussarjojen lukeminen jumalanpalveluksissa.
Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina diakoneilla oli hyvin monipuolisia tehtäviä. He ottivat vastaan seurakuntalaisten tuomat uhrilahjat, jakoivat ehtoollisella leivän ja viinin ja veivät niitä puutteenalaisille. Diakonit saarnasivat ja antoivat kasteopetusta sekä pitivät huolta seurakunnan köyhistä, sairaista ja muista hädänalaisista. (1)
Diakonin virassa toimi tuolloin sekä miehiä että naisia joskin tehtävät erosivat jonkin verran toisistaan. Samoin naisdiakonien vihkimys poikkesi miesten vihkimyksestä. Diakonissa-nimitys esiintyy ensimmäisen kerran Nikean kirkolliskokouksen kanoneissa vuonna 325. Ortodoksisessa kirkossa diakonissoja on ollut 1000-luvun alkuun asti. (2) Eeva Raunistola-Juutisen mukaan naisdiakonin tehtävä on esimerkki unohdetusta traditiosta. (3)
Alkuperäisen diakonin tehtävän typistyminen nykyisenlaiseksi jumalanpalvelusavustajaksi tapahtui jo keskiajalla. Silti voinee kysyä, voisiko joitakin unohdettuja tehtäviä palauttaa? Esimerkiksi katekumeeniopetus soveltuisi hyvin diakoneille, sikäli kun heillä on siihen riittävä teologinen koulutus. Suurempi ongelma taitaa sittenkin olla ajan puute.
- -
1–2) Diakoninvirka. [Evl] kirkkohallituksen asettaman työryhmän mietintö (2008).
3) Itä-Suomen yliopiston väitöstiedote (2012).
3 kommenttia:
Pieni tarkennus, jos sallitaan. Pappeuden alin eli ensimmäinen aste on lukija. Siitä seuraava aste on ipodiakoni. Yhdessä nämä kuuluvat ns. alempaan papistoon, jotka siunataan tehtäviinsä kirkkosalin puolella kädellä siunaamisen eli kheirotesian kautta. Diakoni kuuluu ylempään papistoon ja on sakramentaalisen pappeuden alin aste, josta seuraavat ovat pappi ja piispa. Heidät vihitään alttarissa kheirotonian eli kätten päälle panemisen kautta. Vaikka lukija ja ipodiakoni eivät olekaan mysteerioon vihittyjä vaan ovat siunattuja tehtäviinsä, kuuluu sekä ylempi että alempi papisto kleerukseen ja termi "pappeuden alin tai ensimmäinen aste" tarkoittaa yleensä lukijaa. Ilmeisesti oletkin tarkoittanut sakramentaalista papistoa tässä yhteydessä puhuessasi diakonista pappeuden alimpana asteena.
Käytännössä pappeuden alimmalla asteella tarkoitetaan kuitenkin diakonia, jopa siinä määrin, etteivät ortodoksisen uskonnon oppikirjat lukiota myöten mainitse lukijaa ja ipodiakonia pappeuden yhteydessä lainkaan. Lukijat on "unohdettu" myöskin jumalanpalvelusten toimittajia esiteltäessä, mikä puute tietysti pyritään korjaamaan opetuksen yhteydessä. Ipodiakonin rooli ja tehtävän olemassaolokin jäävät yleensä hyvin vähälle huomiolle johtuen siitä, että he toimivat piispallisissa palveluksissa avustajina. Ja sellaisiahan ei tavallisissa seurakunnissa kovin usein toimiteta.
Näin varmaan yleisessä kielenkäytössä on. Ja totta on sekin, etteivät lukijat ja ipodiakonit kuulu varsinaiseen papistoon, eikä heitä papeiksi tule käsittääkään. Lukijaksi siunaaminen ja sellaisena toimiminen on kuitenkin ensimmäinen askel pappeuden suuntaan. Ortodoksista liturgista elämää tuntemaan opettelevalle luulisi lisäksi olevan eduksi tietää myös em. tehtävien sisältö. Eihän lukijan tai ipodiakonin, milloin sellainen on, tehtävät ihan näkymättömiä ole. Sen vuoksi on outoa, ellei heitä lainkaan mainita oppikirjoissa.
Minulla on käsillä aikuiskasvatuksen oheismateriaalikirja Seisokaamme hyvin (Aikonen-Okulov), jossa lukija ja ipodiakoni on esitelty. Lukijan tehtävää luonnehditaan juuri sanoilla "pappeuden ensimmäinen aste". Eli aikuisoppikirjassa tämä on ainakin ilahduttavasti huomioitu.
Netistä löytyy myös vastaavia sivuja: http://www.ortodoksi.net/index.php/Lukija, https://fi.wikipedia.org/wiki/Lukija, http://www.ortodoksi.net/index.php/Pappi, http://orthodoxwiki.org/Reader, joiden sisältö on suurin piirtein sama.
Hienoa, että puutteet kuitenkin opetuksessa huomioidaan ja pyritään paikkaamaan. Eihän tässä nyt maailmanlopusta ole kyse, mutta yleissivistyksestä ainakin.
Lähetä kommentti