Kirjoitus on julkaistu aiemmin Analogin nettisivuilla ja julkaistaan nyt uudelleen viikonvaihteessa Tampereella järjestettävien kirkkolaulupäivien kunniaksi.
Jo parisen vuotta kirkkokansa on ihmetellyt, mikä uuden nuottiliturgian teksteissä on vialla, kun ne eivät tahdo istua kuorolaisten suuhun. Omat epäilyni heräsivät heti kirjan ilmestyttyä, mutta kovin hiljaa ovat tähän asti asiasta olleet kirkkomusiikin ammattilaiset.
Kesällä ilmestyneen Ortodoksia-aikakausijulkaisun numerossa 52 ongelmaa ruoditaan nyt ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Säveltäjä Jari Knuutinen Polvijärveltä käy artikkelissaan seikkaperäisesti lävitse Jumalallisen liturgian (2011) tekstillisiä ja muitakin puutteita.
Knuutinen myöntää, että vanhassa nuottiliturgiassa (1954) oli joitakin tekstikohtia, jotka saattoivat viedä nykykuulijan ajatukset sivuraiteille. Toisaalta siinä oli myös runollista kauneutta, jota uudesta versiosta puuttuu. Uudet tekstit kuulostavatkin hänestä paikoin lähes kapulakielisiltä vanhaan verrattuna.
Uuden nuottiliturgian tekstit tehtiin piispainkokouksen päätöksellä vuoden 1992 raamatunkäännöksen mukaisina. Mutta se, mikä luettuna kuulostaa hyvältä ja ymmärrettävältä, ei välttämättä enää toimikaan vanhan melodian mukaan laulettuna.
Ymmärrettävyyttä siis haluttiin lisätä, mutta onko aivan kaikkea tarpeen heti ymmärtääkään? Ortodoksisten jumalanpalvelusten kieli avautuu kyllä kirkkoon liittyjillekin, kunhan käy ahkerasti palveluksissa. Siitä tulee ajan oloon uskon äidinkieltä, josta ei millään malttaisi luopua.
Knuutisen mukaan tutut tekstit ja rakkaat melodiat muodostavat niihin tottuneille oman maailmansa, jossa sanojen osin vanhahtava runollisuus vain vahvistaa palvelusten mystisyyttä. Tähän lisäisin, että mysteeristähän liturgiassa on joka tapauksessa kysymys!
Knuutinen muistuttaa, että kun tekstiä muokataan ymmärrettävään muotoon, se samalla arkipäiväistyy. Hän kysyykin, kuinka näillä ehdoilla voidaan säilyttää tekstin laulettavuus ja runollinen kauneus?
Yhtenä esimerkkinä on autuudenjulistus eli 3. antifoni, jossa vanhan tekstin tasaisen säännöllisen rytmin luoma hypnoottisuus tuntuu Knuutisen mielestä uudessa versiossa haalentuneen. Lisääntyneiden konsonanttien ja vähentyneiden vokaalien sekä poukkoilevan sanarytmin vuoksi teksti on menettänyt laulettavuuttaan ja ilmaisuvoimaansa.
Knuutinen kysyykin, olisiko laulettavia kirkollisia tekstejä tarkistettaessa käytettävä konsultteina laulutekstien ammattilaisia samaan tapaan kuin näyttämötekstejä suomennettaessa on jo pitkään tehty? Tähän on helppo vastata: ehdottomasti olisi!
PS. Ortodoksia on mielenkiintoinen julkaisu, mutta sen saatavuudesta ei ole tietoa.
PPS. Jari Knuutinen tunnettiin 1980-luvun alussa Se-yhtyeen keulahahmona nimellä Yari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti