Kirkon hallinto uusiksi?

Marraskuun lopulla Valamossa koontuvan kirkolliskokouksen pitäisi polkaista käyntiin viisivuotinen hallinnonuudistus, jonka tavoitteista tai toteutustavoista ei ole selkeää yhteistä näkemystä. Kirkollishallitus näet esittää seurakuntien päätösvallan keskittämistä hiippakuntiin ja seurakunnanvaltuustojen lakkauttamista. Kirkollisverojen keruukin siirtyisi mahdollisesti kirkon keskushallinnolle.

Ehdotuksen taustalla ovat useiden Pohjois- ja Itä-Suomen seurakuntien talousvaikeudet ja pitkään jatkunut avustaminen. Pienet seurakunnat uhkaavat kuihtua käsiin, koska väki kaikkoaa keskuksiin. Voittajia ovat olleet muuttoliikettä ja maahanmuuttoa vastaanottaneet Etelä-Suomen seurakunnat. Terveitä ja sairaita yritetään siis hoitaa samoilla lääkkeillä eli hallintoa keskittämällä.

Esitystä perustellaan kanonisella perinteellä viitaten myös kirkkolain 6 §:ään, jonka mukaan ”Kirkon perusyksikkö on hiippakunta”. Kanonien laatimisen aikoihin hiippakunta tosin tarkoitti lähinnä suurehkoa kaupunkiseurakuntaa, ei sentään puolta valtakuntaa kuten meillä. Kirkon tosiasiallinen perusyksikköhän on jo pitkään ollut seurakunta, tahi paremmin sanoen pyhäkköseurakunta, yhteiseen jumalanpalvelukseen kokoontunut kirkkokansa ja papisto.

Kanoneilla perustellaan myös piispan toimivallan kasvattamista käytännön seurakuntatyöhön liittyvissä kysymyksissä. Näin on kuulemma ollut myös muinaisina aikoina. Ehdotuksessa ei suoraan puhuta siitä, miten taloudellinen päätöksenteko järjestettäisiin, mutta rahastahan tässä kaikessa on viime kädessä kysymys. Piispoille halutaan lisää valtaa myös talousasioissa.

Kirkollishallituksen esitys poikkeaa aika tavalla siitä, mitä Kirkon hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmä lausui elokuun lopulla. Työryhmä totesi, ettei kirkolla ole pidemmän päälle varaa julkishallinnon tyyppiseen moniportaiseen hallintoon, koska varoja tarvitaan kirkon perustyöhön: jumalanpalvelusten hoitoon, uskonnonopetukseen, opetusmateriaalin tuotantoon ja diakoniaan. Työryhmä ei kuitenkaan esittänyt seurakuntien päätösvallan kaventamista tai sen keskittämistä hiippakuntiin.

Hiippakuntapiispojen osalta mainittu hallintotyöryhmä pohdiskeli myös sellaista vaihtoehtoa, että ainakin osa piispoista hoitaisi tehtäväänsä sivutoimisesti eli saisi toimeentulonsa jostain muusta työstä. Näinhän puolet kirkon vihitystä papistosta toimii jo tällä hetkellä.

Jokainen ymmärtää, ettei 60 000 suomalaisen ortodoksin hallinnoimiseen tarvita näin raskasta koneistoa kuin meillä nyt on. Mutta onko tätä päivää sekään, että toimivaltaa keskitetään piispoille asioissa, jotka eivät kuulu heidän ydintehtäviinsä ja joihin heillä ei ole myöskään tarvittavaa koulutusta?