”Vältä veroa, kirkosta eroa!”

Otsikko on lainattu vapaa-ajattelijoiden vanhasta sloganista, mutta sanottakoon selvyyden vuoksi, että en missään nimessä kehota ketään eroamaan kirkosta. Verovelvollisuus määräytyy vuoden viimeisen päivän tilanteen mukaan, joten eiköhän asia nouse taas lehtien palstoille. Otsikon tavoitteeseen pääsee myös hankkimalla palkkatulon sijaan pääomatuloa, josta ei makseta lainkaan kirkollisveroa. Senhän ”fiksummat” ovat jo hoksanneet aikoja sitten kuten verouutisista on voinut havaita.

Keskimääräinen kirkollisveroprosentti vuonna 2013 oli ev.lut. seurakunnilla 1,41 prosenttia ja ortodokseilla 1,90 prosenttia. Luterilaiset selviävät menoistaan pienemmällä prosentilla, koska maksajia heillä on karkeasti 60–70 kertaa enemmän.

Kirkollisverossa ei kuitenkaan kannata tuijottaa pelkästään seurakunnan veroprosenttia. Vero on käytännössä progressiivinen eli sen suuruus riippuu verovähennyksistä. Esimerkiksi suuri asuntolaina tai korkeat työmatkakustannukset vähentävät kirkollisveron määrää. Alle kymppitonnin vuotuisista eläketuloista ja jonkin verran alemmista palkkatuloista ei mene kirkollisveroa lainkaan.

Ortodoksisten seurakuntien maksuunpantu kirkollisvero oli viime vuonna yhteensä 15,3 miljoonaa euroa. Huomattava osa siitä maksetaan keskusrahastomaksuna kirkon yhteisiin menoihin. Veropotista kolmanneksen (5,3 Me) kerää Helsingin seurakunta. Joensuun seurakunnan osuus on 1,5 Me, Kuopion 1,2 Me ja Tampereen 860 tuhatta euroa. Muiden seurakuntien kirkollisveron määrä vaihtelee Turun 600 tuhannen ja Kiuruveden 105 tuhannen euron välillä.

Seurakuntien verotulot kuluvat suurimmaksi osaksi palkkoihin ja kiinteistökuluihin. Muuhun kuin jumalanpalvelustoimintaan jää ainakin pienemmillä seurakunnilla lopulta melko vähän rahaa.

Valtiovarainministeriön selvityksen 1) mukaan Suomen ortodoksisella kirkolla ja seurakunnilla oli vuonna 2011 yhteensä 200 päätoimista työntekijää ja lisäksi osa-aikaisia ja sijaisia. Seurakuntien henkilöstökulut olivat 8,3 miljoonaa euroa ja kirkon keskushallinnon 2,4 miljoonaa euroa. Keskushallinto saa lähes vastaavan summan valtionavustusta.

Ortodoksisilla seurakunnilla on selvityksen mukaan noin 130 kirkkoa ja rukoushuonetta. Kirkon kiinteistökartoituksen mukaan kirkolliseen toimintaan tarkoitettuja rakennuksia olisi peräti 188 kappaletta. Sata vuotta tai vanhempia rakennuksista on 23. Kirkkorakennusten ylläpitokustannukset vuonna 2011 olivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa.

Kirkon ja seurakuntien nuorisotoimintaan käytettiin viisi vuotta sitten VM:n selvityksen mukaan yhteensä vajaa miljoona euroa vuodessa. Diakoniatyöhön kului puolisen miljoonaa, mikä kuulostaa todella vähäiseltä ottaen huomioon, kuinka paljon asiasta kuitenkin puhutaan.

Hidas talouskasvu, kasvava työttömyys ja ansiotulojen korvautuminen pääomatuloilla nakertavat kirkollisveron tuottoa. Kirkosta eroajien tilalle on sentään siunaantunut uusia jäseniä ja veronmaksajia. Mutta mistä ryhdytään säästämään, kun kustannukset kuitenkin nousevat, ja yksinomaan 30 merkittävimmän kirkollisen kiinteistön korjausvelaksi on arvioitu noin 30 miljoonaa euroa?

Pappien ja kanttoreiden palkkakustannuksista on nykynormeilla ja sopimuksilla vaikea säästää, eikä heitä muutenkaan ole aina riittävästi. Myös käytössä olevista kiinteistöistä on viisasta pitää hyvää huolta ja tehdä peruskorjaukset ja huoltotoimet ajallaan. Entä hallinto, onko kirkolla sellaisia tehtäviä tai rakenteita, joista voisi luopua?

Väestökirjanpidon kustannukset kirkolle ovat VM:n selvityksen mukaan noin 200 tuhatta euroa vuodessa, joten yksin siitä luopumalla ei kovin pitkälle pötkitä. Hiippakuntahallintoon menee kohtuullisen iso siivu rahaa, koska piispojen korkeahko palkkataso periytyy ajalta ennen vuotta 2007, jolloin valtio maksoi suoraan piispojen palkat. Kirkkomuseon säätiöiminenkään ei paljoa auttanut, koska museo vaatii kuitenkin tukea.

Kirkon kauhuskenaario liittyy verotusoikeudesta luopumiseen pakon edessä. Sellaista ei onneksi ole näköpiirissä. Tapahtuessaan se merkitsisi nykyisten rakenteiden romahtamista. Suomalainen maksaa mieluummin veroja kuin lahjoittaa ainakaan samanaikaisesti suuria summia hyväntekeväisyyteen. Katolisella kirkolla Suomessa ei ole verotusoikeutta vaan ainoastaan vapaaehtoinen jäsenmaksu (1,5 % tuloista). Sen tuotto on vain muutamia euroja jäsentä kohti vuodessa. Pienituloiset maksavat, rikkaat eivät. Papit saavat asunnon lisäksi 350 euron kulukorvauksen kuukaudessa. Kuulostaako houkuttelevalta?

1) Valtiovarainministeriö: Evankelis-luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien sekä muiden uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvien kustannusten korvaaminen (2013).