Uutispommi

Menossa olevan kirkolliskokouksen suurin uutinen taisi tulla eilen, kun metropoliitta Ambrosius ilmoitti jäävänsä eläkkeelle vuoden 2017 loppuun mennessä. Metropoliitalla on dramatiikan tajua kuten viime vuosina on nähty; hän ilmoitti asiasta sille joukolle, jonka tulee valita hänelle seuraaja vuoden kuluttua. Spekulaatiot käynnistyivät saman tien, ja asiasta tuli taatusti kokouksen epävirallinen ykkösaihe. Saattaapa arkkipiispan istuimen siirto Helsinkiin saada uutta tuulta purjeisiin sekin.

Ei liene salaisuus, että tietoa Ambrosiuksen eläkkeelle jäämisestä on viime vuodet odotettu kuin kuuta nousevaa. On hän siitä kuulemma jotain suljettujen ovien takana vihjaissutkin, mutta ei koskaan mitään selvää ja sitovaa. Sellainen on tietysti vallankäytölle yleensäkin ominaista; epätietoisuudessa alaiset pysyvät sopivasti varpaillaan.

Yllätyksellisyys kuuluu Ambrosiuksen luonteenlaatuun. Koskaan ei ole voinut olla varma, ovatko asiat seuraavalla kerralla niin kuin ne on kulloinkin sovittu. Mieli muuttuu tai sitten hän on todella taitava taktikko ja ”hämäyksen” mestari. Itse olen joutunut useammin kuin kerran ihmettelemään, että mistäs nyt tuulee. Se on ollut turhauttavaa, eivätkä isotkaan asiat ole tämän vuoksi edistyneet.

Kaksi vuotta sitten, kun aloitin tämän blogin, sain piispalta heti ensi postauksestani epäsuorat moitteet. Ne tulivat niin sanotusti keittiön kautta, koska olin tuohon aikaan seurakunnan luottamustoimessa. Olihan kirjoitukseni loppuosa tietysti räväkkää ja suorasukaista tekstiä, mutta siinä tilanteessahan nyt sitten ollaan. Tosin seuraajansa valinnan suhteen Ambrosius tuskin jää toimettomaksi.

Ei ole salaisuus sekään, että henkilösuhteet kirkon johdossa ovat tulehtuneet. Se on näkynyt paitsi tietynlaisena stagnaationa piispainkokouksen toiminnassa, myös siinä, ettei kriisien jälkihoitoa ole kyetty tekemään. Arkkipiispa Leon ja metropoliitta Ambrosiuksen näkemykset tradition merkityksestä ja ekumeenisista suhteista poikkeavat siinä määrin toisistaan, että kirkko on jo pitkään ollut tältä osin kaksiääninen ellei peräti hajaannuksen tilassa.

Ambrosiuksen lähtö merkitsee ennen pitkää ison ruletin pyörähtämistä kirkon johdossa. Arkkipiispa Leo voi nyt ryhtyä suunnittelemaan eläkepäiville vetäytymistä hänkin. Siihen tuskin vierähtää monia vuosia, koska Leolla on uskoakseni vielä paljon annettavaa rakkaan harrastuksensa karjalan kielen parissa. Moniko edes tietää, että karjalan kielen virallinen asema Suomen vähemmistökielenä vuodesta 2009 on pitkälti hänen ansiotaan.

Kulttuuriharrastuksissa tuskin tulee aika pitkäksi Ambrosiuksellakaan. Hyvät ekumeeniset suhteet luterilaiseen kirkkoon takaavat kelvollista pöytäseuraa pitkiksi ajoiksi eteenpäin.

Arkkipiispa Johannekselle löytyi eläkepäivillä luonteva rooli äitikirkon piiristä, joten hänellä ei ollut tarvetta pysytellä kotimaan parrasvaloissa. Toivoa sopii, että molemmat eläkkeelle vetäytyvät esipaimenet malttavat pitäytyä uudessa roolissaan, kun sen aika tulee.