sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Rippijuhlilla

Olin vaimoni kanssa naapurin nuoren konfirmaatiokirkossa ja rippijuhlilla. Näitä kutsujahan tulee kesäaikaan itse kullekin, pääosin luterilaisessa maassa kun elämme. Arvostan tällaisia juhlaviestejä, sillä ne kertovat, että usko(nto) ja siihen liittyvät perinteet ovat tärkeitä suurelle osalle suomalaisia, vaikka median kirjoittelusta muuta voisi päätellä.

Luterilaisen kirkon aikaa sitten jättäneenä oli kiintoisaa nähdä, millaisia muotoja rippikirkolla on tänä päivänä. Mitään suuria yllätyksiä ei tullut, ei ainakaan sellaisia, joihin en olisi osannut jollain tavoin varautua ottaen huomioon, että omasta rippikouluajastakin on kulunut kohta puolikas vuosisataa.

Konfirmaatiomessu vaikutti itse asiassa aika perinteiseltä, jos niin voi sanoa, tapahtuihan se etelähämäläisessä maalaisseurakunnassa. Virsisävelmät olivat uusia, siis ajalta jälkeen 1960-luvun, ja jos sävel olikin tuttu, oli sanat muokattu uuteen uskoon. Pekka Simojoen lauluista näyttää tulleen uutta virsiperinnettä luterilaisella puolella.

Messu toimitettiin luonnollisesti naisten voimin, sillä valtaosa ev.lut. seurakuntapastoreista on tätä nykyä naisia. Päivän evankeliumiteksti (Luuk. 12:13–21) eli vertaus rikkaan miehen suuresta sadosta selitettiin hyvin ja tuotiin myös tähän päivään. Plussaa antaisin lisäksi saarnan selkeydestä ja hyvästä artikulaatiosta.

Ehtoollisaineiden siunaaminen oli ainakin tässä messukaavassa todella ripeä toimitus. Ei siihen tosin kauan mene välttämättä katolisillakaan, jos vertaa ortodoksisen liturgian melko pitkiin rukouksiin. Ilahduttavaa sitä vastoin oli, että kirkkokansasta ylivoimaisesti suurin osa osallistui ehtoolliseen.

Me suomalaiset ortodoksit olemme tietynlaisessa kiitollisuudenvelassa rippikoululle, onhan oman  kristinoppikoulumme idea kesäleireineen lainattu luterilaisilta. Meillä olisi myös opittavaa siitä, millä intensiteetillä ja välittömyydellä ikäluokan nuoria pyritään rekrytoimaan seurakunnan toimintaan mukaan.

Leirin isoiset papin johdolla tulivat konfirmaatiokirkon jälkeen laulutervehdykselle kotiin, toki isäntäväen pyynnöstä. Vierailukutsuja oli tullut samalle päivälle neljään rippijuhlaan, mikä on pitkien etäisyyksien vuoksi ilahduttava määrä. Näissä seurakunnan, nuorten ja perheiden kohtaamisissa kylvetään siementä tulevien vuosien varalle.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Hyviä huomioita. Itse ortodoksina ajattelen, että luterilaiset ovat veljiämme ja sisariamme, joita pidän oikeauskoisina kristittyinä. Olen kuullut, että jotkut meistä pitävät luterilaisia "harhaoppisina". Ainakaan oma ajatteluni asiasta ei jaksa kantaa näin kauas.