Tätä kirjoittaessa kesän alku on
kauneimmillaan ja suven ihanuudesta saavat toivottavasti nauttia
muutkin kuin lomalaiset. Ortodokseille kesän ei tarvitse olla
pelkkää löhöämistä, sillä kirkollisia juhlia ja tapahtumia on
tarjolla lähes jokaisessa seurakunnassa. Kesä on praasniekkojen
aikaa ja ensimmäiset niistä on jo vietettykin.
Kesällä jos koskaan kannattaa niin
sanotusti nostaa kytkintä ja vierailla naapuriseurakunnassa tai
vähän etäämmälläkin palveluksissa ja juhlissa. Pienessä
kirkkokunnassa on terveellistä tutustua muidenkin seurakuntien
elämään ja ihmisiin. Omiin pikku ympyröihin on hyvä ottaa
välillä etäisyyttä.
Vieraat tuovat myös iloa seurakuntaan
varsinkin, jos tulijoita on vähän isompi porukka. Pienen
pyhäkköseurakunnan palvelus tuntuu aivan toisenlaiselta, kun
tavanomainen puolityhjyys täyttyy kirkkokansasta. Itse koin
tällaisen iloisen yllätyksen toukokuun lopulla Hyvinkään
kirkossa, jonne Itä-Helsingin ortodoksit olivat tulleet
pyhiinvaellukselle isä Jyrkin johdolla.
Toinen asia on sitten se, millaisia
terveisiä vieraat tuovat tullessaan. Tarkoitan epävirallista kuulumisten vaihtoa ja sen sellaista. Hyvinkään tapauksessa ei ollut moitteen sijaa, mutta kun ollaan liikkeellä
pienemmällä porukalla ja tavataan tuttuja, ei ole aina
helppoa erottaa, onko kuulumisten kysyjän vaikuttimena aito myötäeläminen vai silkka uteliaisuus.
Toisaalta tiedonjano on inhimillistä,
ja pienessä kirkkoyhteisössä epävirallinen informaatio leviää
ajatustakin nopeammin. Olennaisempaa ehkä on, millä mielellä
asioista kerrotaan. Usein näissä yhteyksissä tulee mieleen
liturgian loppurukousten kohta ”...että koko tämä päivä olisi
meille täydellinen, pyhä, rauhallinen ja synnitön...”. Ehkä olisi
parempi sulkea suunsa, mutta minkäs teet.
Pienet yhteisömme ovat haavoittuvia ja
mielensä voi pahoittaa monestakin syystä. Joskus yksikin väärä
sana, teko tai laiminlyönti voi johtaa yhteyden katkeamiseen tuttuun pyhäkköön tai seurakuntaan. Papistomme on tässä suhteessa avainasemassa, ja
heistä paljolti riippuu, millaiseksi ilmapiiri ja ihmissuhteet seurakuntayhteisössä muodostuvat.
Joka tapauksessa kannustaisin kaikkia
osallistumaan myös naapuriseurakunnan palveluksiin ja tapahtumiin. Joillekin se on jopa välttämätöntä sen vuoksi, että oman seurakunnan palvelukset voivat olla kaukana tai hankalien kulkuyhteyksien päässä. Tutustumalla uusiin
kuvioihin oppii aina myös jotakin uutta.
Kun puhuin papiston tärkeydestä,
samaan hengenvetoon täytyy mainita myös kanttorit. Jos pyhäköstä puuttuu oman papin lisäksi myös oma kanttori, kuorotoiminta
näivettyy ja pikku hiljaa hiipuu myös jumalanpalveluksiin osallistuminen ja muu toiminta, joka on usein pienissä seurakunnissa kanttorin varassa.
Jotain on vialla, jos viidensadan ortodoksin kaupunkiyhteisössä liturgiaan osallistuu tavallisena sunnuntaina hädin tuskin 10–15 seurakuntalaista. Kun pyhäkköjen miehityksestä tai palvelusten määrästä tingitään, ollaan muna vai kana -ongelman edessä. Helppoja ratkaisuja ei toki ole, mutta työtä ainakin on tiedossa – nimittäin sisälähetystyötä.
2 kommenttia:
Hyvinkäällä suureksi surukseni oli tilanne jotakuinkin juuri tuollainen, kuin edellä tekstissä Mikko kertoi. Palmusunnuntain liturgiaa oli kuulemaan saapunut lisäkseni kaksi muutakin mieshenkilöä. Kuorossa sentään oli saman verran laulajia, kuin oli rukoilijoita seurakunnan puolella. Itse aikoinaan Hyvinkään kuorossa laulaneena tuntui todella pahalta. Kanttoei Minna Jokisen aikoina oli meitä kuorolaisia parhaimmillaan aina tusinan verran. Usein paljon enemmänkin. Kirkkokansaakin tuli aina rubsaasti palveluksiin. Kuulemani mukaan tämä tilanne oli vähäisine väkineen hyvin tuttu nykypäivänä Hyvinkäällä. Murheelliselta tuntuu tämänkaltainen "kehitys" vanhalla kotikirkolla.
Puhua vai vaieta, siinäpä veteen piirretty viiva. Pahantahtoinen juoruilu ei tietenkään rakenna mitään. Mutta sekin on erittäin vaarallista, jos avointa kommunikointia ihmisten välillä kirkon asioista pidetään huonona tai jopa vaarallisena. Juuri sillä tavoin toimitaan totalitaarisissa valtioissa ja diktatuureissa. Verorahoilla toimivassa kirkossa, jossa lisäksi opetetaan keskinäisen rakkauden sanomaa, täytyy voida odottaa avoimuutta kirkon hallinnossa ja muussa kulttuurissa. Se on ainoa luottamusta herättävä ja yhteisön terveenä pitävä tapa toimia. Jos asioista puhuvia ihmisiä syyllistetään, siitä hyötyvät vain ne vallankäyttäjät, jotka toimivat hämärässä. Liika kiltteys ja vääränlainen nöyryys eivät ole hyvästä. Terve itsetunto rakentaa tervettä yhteisöä. Pidetään tämä mielessä, kun liikutaan kesällä erilaisissa kesäjuhlissa. Jokaisen panosta tarvitaan kirkon rakennukseksi ja jokainen on kutsuttu olemaan mukana. Jokaisella ihmisellä on luovuttamaton arvo, joka on samanarvoinen toisten kanssa.
Lähetä kommentti