Omiin ympyröihin etäisyyttä

Tätä kirjoittaessa kesän alku on kauneimmillaan ja suven ihanuudesta saavat toivottavasti nauttia muutkin kuin lomalaiset. Ortodokseille kesän ei tarvitse olla pelkkää löhöämistä, sillä kirkollisia juhlia ja tapahtumia on tarjolla lähes jokaisessa seurakunnassa. Kesä on praasniekkojen aikaa ja ensimmäiset niistä on jo vietettykin.

Kesällä jos koskaan kannattaa niin sanotusti nostaa kytkintä ja vierailla naapuriseurakunnassa tai vähän etäämmälläkin palveluksissa ja juhlissa. Pienessä kirkkokunnassa on terveellistä tutustua muidenkin seurakuntien elämään ja ihmisiin. Omiin pikku ympyröihin on hyvä ottaa välillä etäisyyttä.

Vieraat tuovat myös iloa seurakuntaan varsinkin, jos tulijoita on vähän isompi porukka. Pienen pyhäkköseurakunnan palvelus tuntuu aivan toisenlaiselta, kun tavanomainen puolityhjyys täyttyy kirkkokansasta. Itse koin tällaisen iloisen yllätyksen toukokuun lopulla Hyvinkään kirkossa, jonne Itä-Helsingin ortodoksit olivat tulleet pyhiinvaellukselle isä Jyrkin johdolla.

Toinen asia on sitten se, millaisia terveisiä vieraat tuovat tullessaan. Tarkoitan epävirallista kuulumisten vaihtoa ja sen sellaista. Hyvinkään tapauksessa ei ollut moitteen sijaa, mutta kun ollaan liikkeellä pienemmällä porukalla ja tavataan tuttuja, ei ole aina helppoa erottaa, onko kuulumisten kysyjän vaikuttimena aito myötäeläminen vai silkka uteliaisuus.

Toisaalta tiedonjano on inhimillistä, ja pienessä kirkkoyhteisössä epävirallinen informaatio leviää ajatustakin nopeammin. Olennaisempaa ehkä on, millä mielellä asioista kerrotaan. Usein näissä yhteyksissä tulee mieleen liturgian loppurukousten kohta ”...että koko tämä päivä olisi meille täydellinen, pyhä, rauhallinen ja synnitön...”. Ehkä olisi parempi sulkea suunsa, mutta minkäs teet.

Pienet yhteisömme ovat haavoittuvia ja mielensä voi pahoittaa monestakin syystä. Joskus yksikin väärä sana, teko tai laiminlyönti voi johtaa yhteyden katkeamiseen tuttuun pyhäkköön tai seurakuntaan. Papistomme on tässä suhteessa avainasemassa, ja heistä paljolti riippuu, millaiseksi ilmapiiri ja ihmissuhteet seurakuntayhteisössä muodostuvat.

Joka tapauksessa kannustaisin kaikkia osallistumaan myös naapuriseurakunnan palveluksiin ja tapahtumiin. Joillekin se on jopa välttämätöntä sen vuoksi, että oman seurakunnan palvelukset voivat olla kaukana tai hankalien kulkuyhteyksien päässä. Tutustumalla uusiin kuvioihin oppii aina myös jotakin uutta.

Kun puhuin papiston tärkeydestä, samaan hengenvetoon täytyy mainita myös kanttorit. Jos pyhäköstä puuttuu oman papin lisäksi myös oma kanttori, kuorotoiminta näivettyy ja pikku hiljaa hiipuu myös jumalanpalveluksiin osallistuminen ja muu toiminta, joka on usein pienissä seurakunnissa kanttorin varassa.

Jotain on vialla, jos viidensadan ortodoksin kaupunkiyhteisössä liturgiaan osallistuu tavallisena sunnuntaina hädin tuskin 10–15 seurakuntalaista. Kun pyhäkköjen miehityksestä tai palvelusten määrästä tingitään, ollaan muna vai kana -ongelman edessä. Helppoja ratkaisuja ei toki ole, mutta työtä ainakin on tiedossa – nimittäin sisälähetystyötä.