Uskontunnustushan on kristityillä yhteinen filioque-lisäystä (ja Pojasta) lukuun ottamatta. Mutta kuinka Jumalan Pojan olemuksen eri puolet painottuvat kirkkojen puheessa ja kristittyjen itseymmärryksessä? Sehän tässä nyt kiinnostaa.
Luterilaisten kirkkopäivien katumainoksissa Jezuz on kommentoinut tägiä muistuttavilla teksteillä kampanjaan sorvattuja mainoslauseita. Tapahtuman järjestäjien mukaan Jezuz-nimi voi tarkoittaa ketä hyvänsä tai sen voi tulkita Jeesukseksi. Siis että kommentaattori olisi Jeesus Kristus, Jumalana ja ihmisenä – vai sittenkin ihmisenä?
Mainoskampanja on herättänyt huomiota ja siten saavuttanut tavoitteensa. Kirkkopäiville osallistumista se tuskin lisää. Ainakin yksi kirkkopäiville keskustelijaksi merkattu pappi on pahoittanut mielensä ja perunut tulonsa. Sama pappi tosin taisi perua myös muuttonsa Tansaniaan, joten perumisten perumisiakin voi olla tulossa.
Jezuz-nimen käyttö kampanjassa on kirvoittanut keskustelua siitä, kumpaan suuntaan luterilaisten ymmärrys Jeesuksesta painottuu, jumaluuteen vai ihmisyyteen. Luterilaisten tunnustuskirjojen valossahan asiassa ei ole mitään epäselvää, mutta entä kirkon ja sen piirissä vaikuttavien liikkeiden puheessa ja itseilmaisussa?
Rohkenen väittää, että moni ortodoksiksi kääntynyt luterilainen tai entinen sellainen on saanut aikamoisen ahaa-elämyksen oivaltaessaan, että Jeesus on myös Jumala. Oivallusta edesauttaa Pyhän Kolminaisuuden (Kristuksen jumaluuden) runsas esiintyminen kirkon jumalanpalvelusteksteissä, veisuissa ja liturgisessa perinteessä.
Luterilaisten virsien ja etenkin hengellisten laulujen kielikuvasto on vanhastaan painottunut Jeesuksen elämään ja kärsimyksiin, jolloin tavallisen maallikon käsitys Jumalan pojasta voi saada voittopuolisesti inhimillisiä ulottuvuuksia. Lisäksi joidenkin liikkeiden julistuksessa käsitys Isästä ja Pojasta tuntuu olevan kovin dikotominen, kahtiajakautunut.
Tarkkailkaapa huviksenne eri kristillisten suuntausten kieltä; vissejä eroja löytyy vaikkei mentäisi varsinaiseen sisältöön. ”Kieli on kaiken mieli” kuten Erno Paasilinna on todennut.
Tärkeää on paitsi se, mistä puhutaan ja miten puhutaan, myös se, mistä vaietaan.
Ortodokseille tuttua sanaparia ”Kristus Jumala” tai asian yhtä selvää sanoittamista saa usein turhaan etsiä eri kristillisten tunnustusten teksteistä. Meillä Kristuksen jumaluus esiintyy valtaosassa suurten juhlien ja monien keskiarvoisten juhlien tekstejä. Lisäksi on tietysti Jumalansynnyttäjä Neitsyt, Jumalanäiti.
Jeesuksen ihmisyyden ylikorostus, joka sivumennen sanoen oli yksi 400-luvun harhaopeista, voi johtua protestanttisessa muodossaan myös siitä, ettei heidän eetoksessaan oikein ole sijaa Jumalanäidille, Jumalansynnyttäjälle. Neitsyt Marian kunnioitettu asema vanhoissa kirkoissa suojelee tällaisilta ylilyönneiltä vähentämättä kuitenkaan mitään Kristuksen täydestä ihmisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti