Luterilaisella puolella henkilöseurakunnista on tehty kirkolliskokousaloitteitakin, mutta asia ei ole edennyt ainakaan vielä. Silti henkilöseurakuntia tai sellaiseksi katsottavia yhteisöjä on jo muodostunut useammalta pohjalta.
Henkilöseurakunnan ideasta on jossain mielessä kyse myös silloin, kun ihmiset muista kuin maantieteellisistä syistä valitsevat missä käyvät kirkossa, vaikka palveluksia olisi tarjolla lähempänäkin. Valintaperusteena voi olla omaan korvasyyhyyn sopiva pappi, kauniisti laulava kuoro, kattava kirkkokahviserviisi tai sopiva seura – mikä milloinkin.
Joskus seurakunnissa syntyy vakavia ristiriitoja erilaisten väärinkäytösten seurauksena. Kun kirkon lainsäädäntö on mitä on, ja johdon toimintakyky kriisitilanteissa rajallinen, ainoaksi vaihtoehdoksi vääryyttä kärsineille saattaa jäädä kirkosta eroaminen. Tällaisia tapauksia on kirkkomme piirissä useita aivan viime vuosilta.
Jotkut ovat löytäneet uuden hengellisen kotinsa Nikolauksen tai Pokrovan seurakunnista, jotka ovat ainoita asuinpaikasta riippumattomia ortodoksisia henkilöseurakuntia Suomessa, ja toimivat Moskovan patriarkaatin alaisuudessa.
Oma lukunsa ovat erilaiset ”aatteellisesti” virittyneet ortodoksiyhteisöt, jotka järjestävät omia jumalanpalveluksiaan. Aika monen aktiiviortodoksin henge(lline)n palo ja toimintatarmo on suuntautunut muualle kuin omaan seurakuntaan, joten eiköhän henkilöseurakuntia ainakin ideatasolla ole jo.
Kirkon hallinnonuudistusta on pohdittu pitkään ilman näkyviä tuloksia. Jokin ratkaisu täytyisi kuitenkin löytää väestötappiosta kärsivien seurakuntien talouteen. Hallintoa keskittämällä tuskin syntyy suuria säästöjä, mutta mitäs teet, jos seurakunta kerta kaikkiaan kuihtuu käsiin.
Mitäpä jos annettaisiin ihmisten valita, mihin seurakuntaan kirkollisveronsa maksavat?
Kesäasukkaiden kunnallisveron ohjaamista osaksi mökkipaikkakunnalle on puuhattu pitkään sillä perusteella, että he käyttävät mökkipaikkakunnan palveluja. Kirkollisveron osalta sama peruste toimisi päinvastoin; veron voisi maksaa halutessaan myös muualle, etenkin jos ei käytä oman seurakunnan palveluja, eikä osallistu sen toimintaan.
Näin esimerkiksi Itä-Suomen muuttotappiopaikkakunnalta pääkaupunkiseudulle, Turkuun tai Tampereelle muuttanut ortodoksi voisi maksaa ainakin osan kirkollisverostaan kotiseutunsa seurakunnalle. Se suitsisi syrjäseutujen väestötappiosta johtuvaa verotulojen menetystä.
Joitain ongelmia asiassa kuitenkin on, ja ensimmäisenä tulee mieleen kirkon väestökirjanpito, joka määrittää, mihin kirkollisvero maksetaan. Väestökirjanpidosta voisi luopua vaikkapa sillä perusteella, ettei sitä tunneta muuallakaan ortodoksisessa maailmassa, ei myöskään kanoneissa (!), vaan ortodoksit kuuluvat valtion ylläpitämään väestörekisteriin.
Kanonien yhtenä perusajatuksena on, että kirkollinen hallinto noudattaa maallisen hallinnon rajoja. Tämä ei tosin toteudu kunnolla nytkään, ei kansallisesti eikä globaalisti. Maallinen hallinto on murroksessa, joten ennen pitkää kirkon on muodostettava uusiin oloihin soveltuva hallintorakenne. Jospa silloin henkilöseurakunnat olisivat yksi mahdollisuus.
6 kommenttia:
Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirkoilta poistuu veronkanto-oikeus ja siirrytään kirkon omaan tavalla toisella järjestettyyn jäsenmaksun kantoon, on mahdollista valita seurakunta, jonka toimintaan haluaa osallistua.
On esitetty arvioita, että vuosien 2025-2030 valtionkirkkojemme (evankelisluterilainen ja ortodoksinen) jäsenmäärä on noin puolet Suomen väestöstä.
Jo tätä taitekohtaa lähestyttäessä alkaa yhteiskunnassa keskustelu verotusoikeuden oikeutuksesta. Uskonnollisten yhteisöjen tasavertaiseen kohtelu edellyttää tällaisen etuoikeuden poistamista.
Tähän on nyt jo syytä valmistautua sekä kirkon ylätasolla että seurakunnissa.
Suomen evankelisluterilainen kirkko pohtii näitä asioita avoimesti. Viime syksynä on ilmestynyt kirkon tulevaisuuskomitean mietintö, johon voi tutustua evl kirkon verkkosivuilla. Hyvää toimintaympäristön analyysiä ja visiointia.
Ortodoksisen kirkon olisi syytä ottaa mallia.
Ensinnäkin, kirkollisvero on himan väärä sana jo alkujaan, koska kyse on jäsenmaksuista jota ei kerätä muilta kuin ortodoksisen kirkon jäseniltä.
Toiseksi, Suomessa ei ole valtionkirkkoa.
Kolmanneksi, jos "veronkanto" päättyy niin päättyy varmasti ainakin evl. kirkon suunnalta moninaiset yhteiskunnan kontolle kuuluvat palvelut (joita se ei nytkään pysty ylläpitämään), kuten lastentarhat, päiväkodit, kerhot, vahustentalot, diakonia jok suuntautuu erityisesti raha ja ruoka-avustuksiin, asuntoja... jotka yhteiskunnan pitää sitten hoitaa. Kannattaakohan yhteiskunnan lopettaa tätä systeemiä, siis systeemiä joka ei käytännössä maksa sille mitään, mutta saa erittäin hyvän hyödyn?
Kirkollisvero on aivan oikea sana. Kirkoilla, jotka sitä kantavat on verotusoikeus, joka edellyttää julkisyhteisön asemaa. Suomen evankelisluterilainen kirkko ovat valtion ja yhteiskunnan näkökulmasta katsottuina valtionkirkkoja ( Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja: Uskonnollisten yhdyskuntien valvonta.
Kirkkomme on hallinnollisesti ja taloudellisesti valtiosta riippuvaunen. Valtasuhde kulkee valtiosta kirkkoon. Kirkkomme ja sen seurakunnat ovat julkisyhteisöjä, joiden asema ja järjestysmuoto perustuvat lakiin. Kirkko on siten yhtä aikaa sekä suomalainen julkisyhteisö, että osa maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa, mikä tekee kirkkokunnan aseman suomalaisessa lainsäädännössä erityislaatuiseksi. Kirkko on taloudellisesti riippuvainen valtiosta. Se saa valtionapua hallintonsa kustannuksiin ja sen seurakunnilla on laissa säädetty verotusoikeus. Kirkolla on mm. väestörekisterinpito ja vihkimisoikeus, jotka ovat julkisia tehtäviä.
Tarkistinpa verohallinnon lähettämästä veroilmoituksen verotuspäätöksestä, mitä siellä sanotaan. Aivan selkeästi lukee KIRKOLLISVERO. Että se siitä jäsenmaksusta!
Jäsenmaksusta puhuminen kirkollisveron yhteydessä on sitä samaa sanoilla kikkailua ja mielikuvien hämärtämistä kuin evankelisluterilaisen kirkon itsestään käyttämä nimitys kansankirkko.
Valtionkirkkoja ovat molemmat sekä evankelisluterilainen että ortodoksinen kirkko.
Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että Hämeenlinnan ja Lahden kaltaisista melko pienistä ortodoksisista seurakunnista voi noin vain vajaan vuoden aikana kavaltaa satoja tuhansia euroja? Se taitaa olla Hämeenlinnan kokoisen seurakunnan suunnilleen koko vuoden budjetti?! Eikö varojenkäyttöä valvota tiheämmin kuin tilintarkastuksessa kerran vuodessa? Eikö seurakunnanvaltuuston tärkein tehtävä ole valvoa hallintoa ja taloutta?
Yksittäisiä peli- tms ongelmaisia ihmisiä on aina, mutta piispan tulisi valvoa seurakuntien hallintoa siten, että tällaisia ei aivan jatkuvasti pääsisi tapahtumaan.
Nyt ilmennyt tilanne vaatii pysäyttämään koko kirkkoherranvaaliprosessin ja tekemään perusteellisen analyysin seurakunnan tilanteesta. Myös oikeusprosessi on syytä katsoa loppuun asti. Vasta sen jälkeen on järkevää aloittaa vaali alusta puhtaalta pöydältä.
Lähetä kommentti