Paasto pilalla – taasko?

Toissa vuonna sattui suuren paaston aikaan Uspenskin alttarissa episodi, josta joku kirkollinen media otsikoi näyttävästi ”Paasto pilalla”. Jutusta ei käynyt ilmi, kenen paasto siinä lopulta kärsi eniten. Konstantinopolista tuli kuitenkin aika painavaa tekstiä, jonka muut kuin asianosainen itse tulkitsivat varoitukseksi (ks. HS).

Kirkon opetuksen mukaan suuren paaston aikana sielunvihollinen on erityisen ahkerasti liikkeellä. On myös sanottu, ettei paholainen juurikaan kiusaa niitä, jotka se on jo saanut pauloihinsa. Jos siis paasto tuntuu sujuvan kuin vettä valaen, on syytä huolestua.

Kreetan suuressa synodissa viime kesäkuussa käsiteltiin myös paastoa ja paastosääntöjen merkitystä. Mitään varsinaisesti uuttahan siellä ei tullut esille. Ekonomiaa (lievennyksiä) suositeltiin, jopa kehotettiin harjoittamaan erityisistä syistä paikalliskirkkojen harkinnan mukaan.

Synodin päätösasiakirjassa siteerattiin muun muassa pyhän Basileioksen tekstiä: Paastoaminen ei tarkoita yksikertaisesti vain joistakin ruoka-aineista kieltäytymistä. Se ei riitä otolliseksi paastoksi (…) Oikea paasto on pahasta päästämistä, kielen kahlitsemista, vihasta kieltäytymistä ja etääntymistä himoista, parjauksesta ja valepuheesta.

Jos paastoaminen olisikin pelkkä kasvisruokadieetti, se olisi suhteellisen helppo koetus ainakin perusterveille. Mutta jos olennaisempaa on se, mitä tulee suusta ulos kuin mitä menee sisälle, homma muuttuukin hankalammaksi. Sen joutuu jokainen kilvoittelija kokemaan tämänkin paaston aikana.

Olen viime aikoina pohtinut, millä tavalla paasto näkyy ja kuuluu muussa kirkon elämässä kuin jumalanpalveluksissa. Johtopäätöksenä on, että kirkkokahviserviisiä lukuun ottamatta sitä ei juuri huomaa. Paasto ei näytä estävän esimerkiksi kirkkoherranvaalin toimeenpanoa, mutta naimisiin pääsyn se estää. Kumpi lienee riskaabelimpi valinta?

Kuinka paastoon hiljennytään politiikan puolella, jossa valmistaudutaan palmusunnuntain kunnallisvaaleihin? Parin päivän takaisesta TV:n vaalitentistä päätellen kovin äänekkäästi. Vaalilain muutoksella joku vuosi sitten palmusunnuntaista tehtiin lähes pysyvä vaalipäivä, joten melskettä piisaa myös jatkossa.

Jos sielunvihollinen etsii paastoaikana muita kuin omiaan, ei kai se sitä tarkoita, että omaa hurskauttaan voi korostaa kelvottomalla käytöksellä? Sitä sopisi pohtia niin maallisen kuin hengellisenkin regimentin piirissä.

Mitä otsikon kysymykseen tulee, vastaus riippuu ihan siitä, millaisia ovat odotukset paaston suhteen. – No, eiväthän ne kaksisia ole, eivät odotukset eivätkä saavutukset.