Kohta sen jälkeen toimittaja Hellevi Matihalti julkaisi Simeon ja Hanna -verkkolehdessä hyökkäävän kirjoituksen minua, uutisen tekijää kohtaan. Hän syyttää siinä valehtelusta ja väärän tiedon levittämisestä sekä omavaltaisuudesta ja oman aseman väärinkäytöstä, kun julkaisin uutisen lisäehdokkaasta. Lopuksi hän onnittelee itseään ja muita siitä, että uutinen on lopullisesti poistettu seurakunnan sivuilta. Se on aika erikoista yleensä sananvapautta puolustavan toimittajan taholta.
Matihaltin syytökset olivat sen verran rankkoja, että olen laatinut kirjoitukseen välittömästi vastineen, jossa olen selvittänyt tapahtumien kulkua ja oikaissut yksipuolisia tietoja. Olen pyytänyt julkaisemaan sen viipymättä Simeonin ja Hannan sivuilla samalla palstalla, jossa syytöksetkin on esitetty. Julkaisen vastineen myös omilla sivuillani.
Nyt herää kysymys, mistä tällainen kiivas hyökkäys Hämeenlinnan seurakuntalaisten laillisia oikeuksia kohtaan johtuu? Miksi piispa puuttuu suoraan seurakunnan oikeuteen julkaista uutisia sivuillaan, ja minkä vuoksi arvostettu kirkollinen toimittaja kaikin keinoin haluaa osoittaa seurakuntalaisten pyrkimykset lisäehdokkaan saamiseksi täysin turhaksi?
Metropoliitta Ambrosius on useissa aiemmissa vaaleissa asettanut Hämeenlinnaan ainoana ehdolla olevan Andreas Larikan ensimmäiselle ehdokassijalle ilman tulosta. Näin on käynyt Turussa (2007), Haminassa (2016) ja viimeksi Järvenpäässä (2017). Kun Hämeenlinnaan ei ollut Larikan ja Kari M. Räntilän lisäksi muita hakijoita, piispa tiesi hetkensä koittaneen.
Räntilällä oli hakuvaiheessa tekemättä kaksi kirjareferaattia piispainkokouksen vaatimista lisäopinnoista, joten piispalla oli toki oikeus hylätä Räntilän ehdokkuus. Hän olisi voinut toimia myös toisella, sanotaanko nyt piispallisella tavalla; kehottaa Räntilää tekemään puuttuvat työt ja laittaa toimi uudelleen avoimeksi vähäisen hakijamäärän vuoksi. Näin hämeenlinnalaisille olisi tarjottu mahdollisuus aitoon kirkkoherranvaaliin.
Tähänastiset tapahtumat osoittavat, että hämeenlinnalaisten aktiivisuus lisäehdokkaan saamiseksi herättää ilmiselvää huolta piispan ja muiden Larikkaa tukevien piirissä. Siihen ei pitäisi olla mitään syytä, koska lopullinen päätösvalta asiassa on piispalla. Miksi siis on ryhdytty näin massiivisiin toimiin lisäehdokashankkeen torppaamiseksi? Minkä vuoksi seurakuntalaisten pyrkimys aitoon kahden ehdokkaan vaaliin halutaan estää jo ennakolta?
Nämä ovat kysymyksiä, jotka huutavat vastauksia suuren paaston hiljaisuuden keskeltä.
1 kommentti:
Asiasta ovat julkaisseet kolme toisistaan riippumatonta tahoa, joiden kaikkien näkökulmat ovat erilaiset. Tämä on edes pieni lohdutus säkkipimeydessä eli ammattimaisesti toimitetun uutisfoorumin puutteessa. Suuri kiitos kaikille, jotka vapaaehtoisvoimin eri tahoilla yrittävät täyttää mustaa aukkoa.
Tietoisena teologiasta ja kirkkomme tilanteesta, mutta kuitenkin täysin ulkopuolisena po asiassa, on vedettävä seuraavat johtopäätökset:
1) On erinomainen asia - ehkäpä jo korkea aika, että kirkkomme huipulla tapahtuu lähitulevaisuudessa muutoksia. Isokin luuta saattaa lakaista, mutta kirkko ja sen jäsenet ovat kypsiä uuteen vaiheeseen.
2) Väkivallalla ei voi Suomessa hallita. Siitä ei vain tule mitään. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Suomalaiset ovat korkeasti koulutettuja. Ei meitä voi johtaa samoilla menetelmillä kuin matalamman koulutustason kansoja. Ihmisiä on johdettava viisaasti. Viisautta olisi, jos viisauden kappelissa otettaisiin nyt aikalisä, vedettäisiin syvään henkeä ja esitettäisiin itselle kysymys, johon toivon mukaan saataisiin rehellinen vastaus. Rehellisyys on kaiken viisauden alku.
3) Tunnemyrskyillä ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa.
4) Kirkollamme ei ole mitään salattavaa. Kaikki asiat voitaisiin käsitellä normaalien uutiskriteerien mukaan, ja se olisi kirkolle ainoastaan siunaukseksi. Nämäkin sotkut asettuisivat helpommin perspektiiviin eivätkä hämmentäisi tarpeettomasti ihmisten mieliä.
Lähetä kommentti