maanantai 20. helmikuuta 2017

Viininhuuruinen kirkko

Kirjoitan ortodoksien suhteesta alkoholiin, mikä leimaa myös kirkkoa instituutiona tässä asiassa. Heti kirkkoon liityttyäni havaitsin, että alkoholinkäyttöön suhtaudutaan ortodoksien parissa huomattavan vapaamielisesti. Papiston piirissä se on jopa jonkinlainen kehuskelun aihe erityisesti suhteessa luterilaisiin virkaveljiin.

Päällimmäisin tunne oli pettymys. Olin juuri löytänyt uskonyhteisön, jossa kaikki tuntui olevan kohdallaan. Ihmettelin itsekseni ehkä hiukan naiivistikin, mihin alkoholia tarvitsee sellainen, joka on löytänyt Kristuksen? Ja vielä vähemmän se, jonka työtehtäviin kuuluu tuon ilosanoman julistaminen. Itselleni kaikki tuo oli vanhaa ja mennyttä, jonka olin pannut pois.

Kirkkoon liittyjälle käy kuten sille, joka astuu pimeästä valoon ja sokaistuu hetkeksi. Samoin käy valosta pimeään joutuvalle; hän alkaa hahmottaa ympäristöään vasta jonkin ajan kuluttua.

Minulle selitettiin, että kaikki Jumalan luoma on hyvää, eikä sitä tule hyljeksiä. Raamatusta löytyy runsain mitoin viinin ihanuutta ylistäviä kohtia. Ei sen väliä, vaikka ne on tarkoitettu vertauskuviksi, ortodoksi ottaa nekin tarvittaessa todesta. Toisaalta on Paavali… niin, no. Paavalin moraalisaarna (Room. 13:13–14) on varmaan monien mielestä vain pikantti lisä, joka säväyttää sopivasti suuren paaston kynnyksellä.

Alkoholi on nautintoaine siinä missä kahvikin, mutta liiasta kahvinjuonnista ei tule Paavalin kuvaamia oireita. Alkoholia voi nauttia myös lääkkeeksi, mutta toisin kuin reseptissä, pullon kyljessä ei ole annosteluohjeita. Vastuuttomana pidettäisiin sellaista lääkäriä, joka jättää ohjeet antamatta.

Oman jäsenyyteni aikana (2004–) ainakin kolme ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraa on saanut potkut tai joutunut eroamaan toistuvien alkoholiongelmien vuoksi. Luterilaisen kirkon mittakaavassa vastaava merkitsisi yli 30:a juopottelun vuoksi erotettua kirkkoherraa, mutta sellaista määrää potkuja ei ole naapurikirkossa näkynyt. Ja jos niin tapahtuisi, ei kirkossa tai mediassa ainakaan hyssyteltäisi asiaa.

Alkoholinkäytön hyväksyttävyys yhteisössä kasvattaa päihderiippuvuuden riskiä ihmisillä, joilla on siihen alttius (HS 20.2.). Tämä lähes itsestään selvä tutkimustulos on saatu haastattelemalla riippuvuuden vuoksi hoidossa olevia tai olleita urheilijoita. Entä soveltuuko se myös alkoholiin myötämielisesti suhtautuvan kirkon työntekijöihin?

Ortodoksipapistolla on myös työnsä puolesta houkutuksia liittyen esimerkiksi pyhitettyjen ehtoollisaineiden jälkikäsittelyyn. Siinä missä luterilainen virkaveli tai -sisko kaataa yli jääneen viinin takaisin pulloon, ortodoksipapin tai diakonin on nautittava malja tyhjäksi. Kiusauksena on lorauttaa viiniä kalkkiin hiukan enemmän kuin kirkkokansan määrä edellyttäisi. Sama koskee jälkiviinin annostelua. Kirkkoviinin kulutuksessa voi olla huomattavia seurakuntakohtaisia eroja, eivätkä ne aina riipu kirkossakävijöiden määrästä.

Alkoholistille pullo punaviiniä päivässä tai parissa on ”normaali” ja viikon parin ryyppyputki ”pieni repsahdus”. Alkoholismi on riippuvuussairaus, josta paraneminen edellyttää usein täydellisen pesäeron tekemistä alkoholiin. Ortodoksipapin kohdalla se ei ole helppoa kuten edellä ilmenee. Uskoontulo on yksi tehokkaimmista keinoista parantua, mutta voiko ortodoksipappi tulla uskoon?

Kun ollaan tekemisissä näin monisyisen ongelman kanssa, papistoa valvovilta piispoilta odottaisi vastuullista suhtautumista asiaan. Voiko piispa oikeasti pitää työkuntoisena pappia, joka painii ilmiselvissä vaikeuksissa alkoholinkäyttönsä kanssa? Joka tapauksessa ongelmat kaatuvat aina viimekädessä seurakunnan syliin. Pieni ja vähäväkinen seurakunta on huono hoitopaikka alkoholiongelmaiselle.

7 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Kiitos sinulle tästä hyvästä postauksesta, olen kanssasi samoilla linjoilla. terveisin Liisa Kosonen

Unknown kirjoitti...

Olen kyllä samalla tavoin huolissani asiasta, kuin Mikko Junes. Pikku hiljaa viinillä läträys lon lisääntynyt. Esim. Pääsiäisyön ruokailussa on tarpeetonta olla viiniä juomana. 1980 luvulla, kun olin seurakunnassa töissä seurakunnan-neuvosto teki päätöksen, että seurakunnan tiloissa, seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa ei saisi käyttää alkoholijuomia. Jostain syystä tuosta päätöksestä ei pidetä kiinni. Ei ole hyvä esimerkki lapsille ja nuorille, joiden toivomme kirkossa
käyvän. Tuollainen kielto tulisi seurakuntien päättäjien uudistaa ja sen toteutumista valvoa.
Lapsena ja nuorena Pielaveden deurakuntaan kuuluessani en huomannut tuollaista tapaa. Myöhemmin, kun perheemme muutti Lahteen ja liityin Lahden kirkkokuoroon oli yllätys, että pääsiäisyöpalveluksen palvelukseen terästykseksi piti saada kuorolle muutama viinipullo. Eikö itse kukin voi tyydyttää alkoholijuomien halujaan yksityiselämässään. Kyllä kirkon tilaisuudet pitäisi pitää alkoholittomina. Mikko Junes kirjoittaa asiasta loistavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on melkein herjausta kun ihmiset juopuvat pääsiäisjuhlissa ja karjuvat toisilleen "Kristus nousi kuolleista!" naama punaisena.

Vesa Uotila kirjoitti...

Omassa seurakunnassamme pidetään raittiusväen kirkkopyhä ensi kuussa. Ortodoksinen kirkko on askeesia korostava yhteisö ja siksi ymmärrän esiin nousseen ihmettelyn. Tuntematta asiaa lähemmin arvelen kyseessä olevan lopulta vankan kristi!lisen perinteen. Antiikin aikana viini oli laimennettua. Vain juhlissa humalluttiin (vrt Kristuksen aikaan saama ihme häissä) Tämä sama alkoholiperinne näkyy kirkossamme edelleen mutta on totta, että se istuu huonosti pohjoiseurooppalaisten kulttuuriperimään. Väkeviä alkoholeja ei antiikin aikana ollut, joten ylilyönnit liittynevät niihin. Kannatan sallivuutta syömisen ja juomisen osalta paastoamisen vastapainona ja ylipäätään hyvän Jumalan meille lahjoittamasta elämästä iloitsemisesta. Viini on lopulta luonnonlakien mukainen tuote. Tislatut tuotteet ovat oma lukunsa, sillä ne edellyttävät jo teknistä osaamista.Silti aion ostaa Valamon luostariviskiä pullollisen joka vuosi.

Anonyymi kirjoitti...

Vastuullinen työnantaja/ esimies on velvollinen ohjaamaan alkoholiongelmaisen alaisen työterveyshuoltoon saamaan apua riippuvuussairauteensa. Työtoverit, jotka sulkevat silmänsä ongelmalta, eivät toimi eettisesti oikein työtoveriaan kohtaan. Alkoholisoituneen ja hänen läheisensä kärsimys vain jatkuu ja syvenee, koska kunnioitetaan liikaa toisen valinnanvapautta ja yksityisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvä ja selkeä kirjoitus tärkeästä asiasta. Vaikka ortodoksinen teologia ei olekaan luterilaista viidennen herätysliikkeen puritanismia, rajansa kaikella.

Monessakin mielessä on tullut aika kirkon jäsenten "aikuistua". Tarkoittaa, että tarpeeton "kunnioitus" eli kritiikittömyys edeskäypiä kohtaan lopetetaan. Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä kuitenkin normaali hyvä käytös ja jokaisen ihmisarvo muistaen.

Olemme kovaa vauhtia siirtymässä "jälkievakkovaiheesta" osaksi modernia yhteiskuntaa. Kirkon työntekijöiden koulutustaso ja toimiin vaadittava pätevyys alkavat olla kohdallaan. Jos halutaan säilyttää veroa maksavia jäseniä, työntekijöiden ja heidän esimiestensä on omaksuttava seurakuntalaisia aidosti arvostava asenne. Kaikki ratkaisut on tehtävä ensisijaisesti kirkon jäsenten ja seurakuntien - ei yksittäisen paimenen - etua ajatellen. Pappi on seurakuntaa varten. Ei toisinpäin.

Veli Vesuvius kirjoitti...

Näin 60 vuotta "kasteortodoksina" olleena ja kuudessa eri seurakunnassa asuneena olen nähnyt ja kuullut kaikenlaista. Koskaan en ole ollut pääsiäisyön juhlassa, jossa olisi otettu alkoholia. Olen kyllä kuullut, että aikoinaan otettiin oikein napsitkin juhlayönä ja eräässä seurakunnassa tuli pappi vastaanottamaan katekumeenia viraston ovelle myöhästyneenä toisessa jalassaan sukka ja toisessa jalassa aamutohveli...
Vaikka olen ns. absolutisti, niin otan kyllä sen lusikallisen leivän kera viiniä aina liturgiassa, joka on kirkossakäymisen tärkein asia. Jos on ongelmainen, viinin voi jättää väliin.
Nykyään on joka alalla alkoholin kanssa ongelmia, ei ortodoksinen kirkko sen kummempi työpaikka ole. Ihmiset ovat vaan luonteeltaan aina heikonpia ja jos nyt verrataan miehiä ja naisia, niin suomalainen mies ottaa viinaa, kun menee hyvin. Ja sitten kun menee huonosti, otetaan enemmän viinaa...
Niin muilla aloilla kuin seurakunnissakin pitää vaan heti puuttua asiaan ja ohjata ihminen hoitoon ja sitten pidetään yhdessä huolta lähimmäisistä eikä jätetä oman onnensa nojaan ja ajatella, että kun nyt saatiin ihminen hoitoon, niin kaikki muuttuu paremmaksi. Siinä vaiheessa ongelmainen nimenomaan tarvitsee tukea ja apua ja lähimmäisen lämmintä myötäelämistä ja esirukouksia. Ongelman tunnustaminen on po. henkilölle korkein kynnys ja sitten tuetaan yhdessä ihmistä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ei neuvomalla, vaan k u u n t e l e m a l l a, tänä päivänä on enää harvoja ystäviä ja lähimmäisiä, jotka osaavat kuunnella keskeyttämättä ongelman omaavaa ihmistä ja olla heti vertaamatta omia ja tuttujen kokemuksia ja näin kuultavasta tuleekin valitettavasti kuuntelija...

Rohkeutta on tunnustaa ongelmansa ja vielä rohkeanpaa on pyytää siihen apua ammattiauttajilta, tai siltä kaikkein rakkaimmalta ihmiseltä...
Jumalalla on aina aikaa kuunnella, jos vaan sitä sydämestämme haluamme ja oveen koputukseen vastaamme.