sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kirkon rekrytointipolitiikka pielessä

Sosiaalisessa mediassa on herännyt vilkasta keskustelua Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuorisopapin toimen sijaisuuden täyttämisestä ilman julkista hakua. Metropoliitta Ambrosius on määrännyt tehtävää hoitamaan henkilön, jolla ei ole pappisvihkimystä. Tämä ei sinänsä ole tavatonta, mutta kummallista se kyllä on monestakin syystä.

Vuoden ja neljän kuukauden mittainen nuorisopapin sijaisuus alkaa kesäkuun alussa, mutta sijaiseksi määrätty vihitään diakoniksi vasta vanhana juhannuksena 24.6. Pappisvihkimyksen ajankohdasta ei ole tiedotettu. Sijaisella on toki papin toimeen vaadittava koulutus.

Toinen kummallisuus on siinä, ettei näinkin pitkää sijaisuutta ole laitettu julkiseen hakuun, vaikka tarjolla olisi ollut tehtävään halukas ja kelvollinen pappi omassakin seurakunnassa. Nuorisopapin toimi on sijaisuuden aikana tulossa avoimeksi, joten vaikuttaa siltä, että piispa on halunnut menettelyllään pohjustaa tulevaa valintaa.

Olen aiemmin (1) kritisoinut papiston rekrytointia, joka ei tunnu olevan oikein kenenkään hanskassa. Toisessa yhteydessä (2) olen korostanut, että kirkko on myös julkisyhteisö, jonka päätöksentekoa koskevat samat avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimukset kuin muutakin hallintoa. Pitkän sijaisuuden täyttäminen tällä tavalla ei vastaa näitä edellytyksiä.

Pienessä kirkossamme on alituisena vaarana, että henkilösuhteet nousevat määrääväksi tekijäksi toimien ja sijaisuuksien täytöissä. Viitteitä tällaisesta on myös puheena olevassa tapauksessa. Lisäksi on kohtuutonta, jos piispa voi käytännössä yksin päättää, laitetaanko seurakuntien toimia tai tehtäviä ylipäätään hakuun. Esimerkkejä tästä löytyy muualtakin hiippakunnasta.

Jonkinlaista kirkollista sisäsiittoisuutta edustaa se, että papistoon kuuluvien jälkeläisillä näyttää edelleenkin olevan paremmat mahdollisuudet päästä papiksi ja edetä urallaan kuin säädyn ulkopuolelta tulevilla. Tämä on itse asiassa hämmästyttävää, jos ajatellaan, kuinka riippuvaisia olemme kirkkoon liittyjistä ja heidän kirkollisesta aktiivisuudestaan.

Muistutan vielä, että kritiikkini ei kohdistu missään nimessä kyseisiin tehtäviin valittuja kohtaan. Heille voi vain toivottaa menestystä tehtävissään. Sitä vastoin kirkkoa koskevissa säädöksissä ja niiden tulkinnoissa sekä toisaalta päätöksentekokulttuurissa on jotain pahasti pielessä, jos tämän kaltaista suhmurointia jatkuvasti tapahtuu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, amen! Nepotismin välttäminen oli ilmeisesti yksi syistä, jonka vuoksi piispojen naimattomuusvaatimus tuli kanoneihin. Olen seurannut läheltä kirkon piirissä tapahtuvaa rekrytointia, ja valitettavasti ahkerassa käytössä ovat sekä kirkollisten sukujen suosiminen että hyvä veli -verkosto.

Nimityskorruption kitkemisessä auttaa kaksi asiaa: 1) Epäselvät päätökset tuodaan julkisuuteen. 2) Kaikki päätökset, joissa on syytä epäillä väärinkäytöstä, on vietävä tuomioistuinten arvioitavaksi.
Toivonkin, että blogikirjoituksessa mainittu kyseinen tehtävään halukas pappi valittaa päätöksestä, mikäli ei tule valituksi, kun vakituinen toimi tulee hakuun. Kuka tahansahan voi jo nyt tehdä valituksen siitä, että näin pitkää sijaisuutta ei ole pantu avoimeen hakuun. Prosessi ei vastaa lain tarkoittamaa hyvää hallintotapaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hämärä suosikkijärjestelmä Helsingin hiippakunnassa on ilmennyt myös epäkanonisina rekrytointeina. Näistä ja muista ortodoksisuuden rajojen koettelemisista on patriarkaattimme korkeimmalta hierarkilta annettu varoitus, mutta sen käsittely on salattu julkisuudelta ja meiltä,jotka ns viulut maksamme. Vetoan lain nimessä käsittelyn tuomista julkisuuteen.