”Valta neuvostoille!” huudettiin kurkku suorana vajaat sata vuotta sitten itänaapurissa, jossa tehtiin uutta uljasta isänmaata. Nythän tiedetään, miten siinä kävi, vaikka ikävästi näyttää historia tässäkin toistavan itseään, vieläpä Venäjän kirkon suosiollisella myötävaikutuksella.
Meidän kotoisessa pikku kirkossamme valta on jo neuvostoilla. Ai, kuinka niin? Lukekaapa ortodoksista kirkkolakia ja -järjestystä. Valtuuston valitsemilla seurakunnanneuvostoilla on todellakin aika tuhdisti valtaa, jos arvon neuvokset haluavat sitä käyttää tai huomaavat käyttävänsä.
”Seurakunnanneuvoston tehtävänä on edistää seurakunnan hengellistä elämää, vastata seurakunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä seurakunnanvaltuuston päätösten (…) laillisuuden valvonnasta (…) edustaa seurakuntaa ja käyttää sen puhevaltaa…” Siinäpä muutama valikoitu kohta kirkkolaista. –Vieläkö valta kiinnostaa?
Seurakunnanneuvoston vastuu talousasioissa on tainnut jäädä epäselväksi ainakin niissä seurakunnissa, joiden sotkuja joudutaan setvimään raastupaa myöten. Tuskinpa asia on kovin selvä muuallakaan. Lahden tapauksessa seurakunnanneuvostoa ei asetettu oikeudelliseen vastuuseen, mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö neuvostoilla ylipäätään olisi vastuuta seurakuntien varojen käytöstä.
Kirkkojärjestyksen mukaan seurakunnanneuvoston kuuluu muun muassa yleisesti johtaa seurakunnan toimintaa, huolehtia kirkkomusiikki-, kasvatus- ja diakoniatoiminnan sekä tiedotuksen järjestämisestä ja käyttää työnantajan puhevaltaa merkittävissä asioissa.
Seurakunnanneuvosto ei todellakaan ole vain valtuuston päätösten valmistelija tai pelkkä kirkkoherran kumileimasin. Neuvostolla on tietyissä asioissa itsenäistä toimivaltaa sekä lisäksi taloudellista päätösvaltaa seurakunnan talousarvion puitteissa. Kirkkoherra toimii neuvoston puheenjohtajana, mutta neuvosto voi halutessaan jakaa esimerkiksi asioiden valmisteluvastuuta laajemmille hartioille.
Neuvoston jäsenyys on töisevä paikka, jos homman ottaa vakavasti. Valtuustossa pääsee huomattavasti vähemmällä jo yksin siitä syystä, että se kokoontuu harvemmin. Voihan neuvostossakin lorvia tai jättää tulematta kokouksiin, mutta se ei ole kivaa kenenkään kannalta.
Vanhan sanonnan mukaan ”sellainen on sää kuin on kansakin”. Soveltaen voisi sanoa, että ”sellainen on seurakunta kuin on neuvostokin”, vaikkei kirkkoherran roolia tietenkään voi tässä suhteessa vähätellä. Jännää nähdä, mihin suuntaan seurakuntayhteisöt muuttuvat, kun remmiin ovat astumassa nuoremman papiston edustajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti