lauantai 2. heinäkuuta 2016

Tunnetta vai teologiaa?

© Herättäjäjuhlat 2016
Heinäkuun ensimmäinen viikonvaihde on Suomessa hengellisten kesäjuhlien sesonkiaikaa. Koolla ovat niin vanhoillislestadiolaiset Torniossa, evankeliset Virroilla kuin ev.lut. kansanlähetysväki Ryttylässä. Ensi viikonloppuna kokoontuvat körttiläiset herättäjäjuhlille Vantaalle. Kesäjuhlien ohjelmaa voi seurata myös netin välityksellä.

Luterilaisten hengelliset kesäjuhlat kokoavat valtavia ihmismääriä, suviseurat tietysti suurimpana noin 70 000 ja herättäjäjuhlillekin odotetaan 30 000 henkeä. Tornioon on parin sadan hehtaarin peltoaukealle kokoontunut enemmän väkeä kuin omassa kirkossamme on jäseniä. Mistä tämä kaikki kertoo?

Hengellisillä kesäjuhlilla on pitkät perinteet, eikä niiden ohjelma ole suuren suuresti muuttunut. Lapsille ja nuorille on tarjolla jonkin verran erillistä ohjelmaa muualla paitsi suviseuroissa, jossa kuitenkin noin 70 prosenttia seuravieraista on lapsia ja nuoria. Nykyinen elintaso mahdollistaa myös suurperheiden osallistumisen toisin kuin entisaikaan.

Vanhat herätysliikkeet eivät edusta luterilaisen kirkon jäsenistön valtavirtaa, vaikka monen kirkon työntekijän hengelliset juuret ovat näissä liikkeissä. Tässä lieneekin yksi syy kesäjuhlien suosioon; omassa kirkossaan ja yhteiskunnassa vähemmistönä olevat tuntevat tarvetta kokoontua suurin joukoin yhteen myöskin osoittamaan ja kokemaan yhteenkuuluvuutta.

Hengellisten kesäjuhlien ytimenä ovat kuitenkin sananjulistus ja virrenveisuu, puhujina niin maallikoita kuin pappiskoulutuksen saaneita. Suviseurojenkin saarnamiehistä peräti kolmannes on teologitutkinnon suorittaneita, liikkeeseen kuuluvia ev.lut. kirkon pappeja. Koulutus kuuluu seurapuheissa, mutta ei niin suoraviivaisesti kuin voisi olettaa.

Nuoremman papiston seurapuhe on merkillepantavan Kristus-keskeistä, kun sitä vastoin vanhempi rovastipolvi tuntuu usein nojautuvan maallikkosaarnaajien tavoin tunnepohjaisesti vl-liikkeen vanhaan tukijalkaan, eksklusiiviseen (poissulkevaan) seurakuntaoppiin. Tunnetta, teologiaa vai molempia, kysyy satunnainen kuulija puheen äärellä.

Olen joskus aiemmin todennut oman kirkkomme opetuspuheista, etteivät ne useinkaan kosketa kuulijaa tunnetasolla. Niistä kyllä oppii yhtä sun toista, mutta jollei puhe liikuta kuulijan sisintä, sillä ei ole myöskään suurta vaikutusta. Vaikuttava puhe edellyttää suostumusta vuorovaikutukseen, ja tämän moni maallikko näyttää hallitsevan paremmin.

Puheella ei tietenkään ole suurta arvoa, jos sen teologinen pohja on höttöinen. Itse näkisin niin, että vaikuttava hengellinen puhe kasvaa lujasta teologisesta perustasta yhdistettynä avoimeen, samalta katsekorkeudelta lähtevään vuorovaikutukseen. Tässä suhteessa meillä olisi varmaan jotain opittavaa hengellisten kesäjuhlien puhujilta.

2 kommenttia:

Antti Larikka kirjoitti...

Olen, voisi kai sanoa kerrankin, täysin Mikko Juneksen linjoilla, tai siis luulen ymmärtäväni ja hyväksyväni esitetyn pointin kokonaan.

Anonyymi kirjoitti...

Pyhän Johannes Krysostomoksen homilioiden asettamista opetuspuheiden teologian ja tyylin perustaksi pidän terveenä ortodoksisen ethoksen säilymiselle keskellä kirkkokunnassamme eri puolilta vyörytettävää luterilaisuuden ihannointia.