Paastoava kirkko

Ortodoksista kirkkoa luonnehditaan usein ylösnousemuksen kirkoksi. Sitä se tietysti onkin. Mutta yhtä lailla kirkkoamme voisi kutsua myös paastoavaksi kirkoksi etenkin näin suuren paaston valmistussunnuntaiden lähestyessä. Suuri paasto onkin neljästä paastokaudesta ainut, johon kirkko johdattaa ja jossa se tukee jäseniään myös jumalanpalveluselämässä.

Paastoavan kirkon sijasta pitäisi tietysti puhua paastoavista ortodokseista, mutta heistähän meillä ei ole – eikä oikeastaan kuulukaan olla – tarkempaa tietoa: ”Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 16:17–18).

Joka tapauksessa neljän vuotuisen paastokauden mukaan laskettuna keskimäärin noin kolmannes ortodoksisesta kirkkovuodesta on paastoaikaa. Kun tähän lisätään vielä kaksi viikoittaista paastopäivää sekä erilliset paastopäivät, niin paastopäiviä onkin noin puolet kirkkovuodesta! Näin laajana paastoa noudatettaneen lähinnä luostareissa.

Pitkien paastokausien vastineeksi kirkkovuoteen kuuluu myös neljä* paastotonta jaksoa; Tuhlaajapojan viikko, viikko pääsiäisen ja helluntain jälkeen sekä puolitoista viikkoa joulun jälkeen. Itse asiassa paastoaminen on mainittujen juhlapäivien jälkeen kokonaan kielletty, koska näin halutaan korostaa juhlan suurta merkitystä ja suoda tietysti helpotusta paastossa kilvoitelleille. (*korjattu 14.1.)

Pääsiäisen varhaisen ajankohdan (27.3.) vuoksi myös helluntain jälkeinen apostolien paasto on tänä vuonna melko pitkä, runsaat viisi viikkoa. Lyhimmilläänhän se kestää vain viikon. Kaksi kesäpaastoamme sijoittuvat miltei parhaaseen grillikauteen, joten ne taitavat mennä useimmilta sivu suun ainakin ruokavalion osalta.

Kahdenlaisen paaston, hengellisen ja ruokapaaston, tärkeysjärjestyksestä taitetaan peistä miltei vuosittain. Toteanpa vain, että edellinen ei oikein ota sujuakseen ilman jälkimmäistä, jos sittenkään. Jälkimmäisestä taas on tullut aikakauslehdistössä jokakeväinen teema ilman mitään kytköstä paaston perimmäiseen tarkoitukseen, Kristuksen ylösnousemuksen juhlan vastaanottamiseen.

Alussa mainitsin, että suureen paastoon valmistautumista ja paastokilvoittelua tuetaan myös kirkon jumalanpalveluselämässä. Ensimmäisellä paastoviikolla toimitettavat katumuskanonit ja viikoittaiset ennenpyhitettyjen lahjain liturgiat tarjoavat hengellistä evästä paaston tielle.
Myös katumuksen sakramenttiin olisi hyvä osallistua paaston aikana.

Suuren paaston valmistussunnuntaiden evankeliumiteksteistä nousevat teemat; kaipaus, nöyryys, paluu/katumus, viimeinen tuomio/rakkaus ja anteeksiantamus, johdattavat hienolla tavalla kohti paaston hiljaisuutta. Suokaamme itsellemme tämä tilaisuus uudistaa suhteemme Jumalaan, lähimmäisiin ja omaan sisimpäämme.