lauantai 5. joulukuuta 2015

Katse kirkon ydinasioihin

Kirkon uusi tavoite- ja toimintasuunnitelma vuosille 2016–2020 hyväksyttiin marraskuun kirkolliskokouksessa eleettömästi ja ilman suuria tunteita. Tiedä sitten, johtuiko tämä uskon puutteesta vai aidosta yksituumaisuudesta – ehkä molemmista. Suunnitelmia tulee ja suunnitelmia menee, saattoi moni ajatella.

Uudessa tavoite- ja toimintasuunnitelmassa on paljon hyvää. Se on edellistä lyhyempi ja kiteytyneempi, vain nelisen liuskaa tekstiä aiemman yhdeksän sijaan. Maailmojen syleilyn sijasta on keskitytty kirkon ydinasioihin.

”Alkavan viisivuotiskauden keskeisin tavoite on vahvistaa yhteisöllisyyttä, tavoittaa ja aktivoida entistä useampia kirkon jäseniä ja sitouttaa heidät kirkon toimintaan.” Taidatkos selkeämmin sanoa, mistä kirkon ydinongelmassa on kysymys. Ja vielä aivan konkreettisesti: ”Samalla on (…) lisättävä osallistumista jumalanpalveluksiin ja pyhiin toimituksiin.”

Kuinka temppu tehdään, sen toimintasuunnitelman laatijat ovat jättäneet toteuttajien eli seurakuntien pohdittavaksi. Kuitenkin todetaan, että tavoitteen saavuttaminen edellyttää ”entistä osallistavampien toimintamuotojen kehittämistä.” Mitähän ne voisivat olla?

Jumalanpalvelukset ovat kirkon ”ykkösnyrkki”, ja se on suunnitelman päälinjauksissa selvästi todettu: ”Jumalanpalvelukset ovat kirkon ydin. Jumalanpalvelusten toimittaminen on kirkon keskeisin työ kaikkialla.” Kirkon jäsenille vaaditaan osallistumismahdollisuuksia palveluksiin ja toimintaan koko maassa (!), mutta loppuasiakirjasta ei löydy konkreettisia keinoja tuon tavoitteen toteuttamiseksi.

Suunnitelmassa korostetaan myös lähimmäisvastuuta (diakoniaa) ja kirkon kasvatustehtävää. Aikuiskasvatukseen on asetettu paljon toiveita aktiivisuuden lisäämiseksi. Kirkon jäsenten odotukset ja ihmisten sitoutumistavoissa tapahtuneet muutokset aiotaan ottaa huomioon.

Peruspulmana esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan järjestämisessä on kirkon alueellisesti
heterogeeninen väestörakenne. Helsingissä on helppo saada koolle pari-kolmekymmentä asiasta kuin asiasta innostunutta, mutta teepä sama temppu maakunnissa! Siihen meitä ortodokseja on monin paikoin yksinkertaisesti liian vähän.

Joka tapauksessa seurakuntia tullaan jatkossa hiillostamaan aiempaa enemmän uuden suunnitelman ajatusten viemiseksi käytäntöön. Hiippakuntiakin (piispoja) on vastuutettu ohjaamaan suunnitelman toimeenpanoa. Saapa nähdä, riittääkö heillä siihen vielä motivaatiota. Toivottavasti riittää.

Uusi tavoite- ja toimintasuunnitelma löytyy TÄÄLTÄ.

1 kommentti:

Timo Hänninen kirjoitti...

Jumalanpalvelukset ja henkilökohtainen rukouselämä, siinähän on elämäntehtävä - se tärkein, diakoniaa tietenkään unohtamatta. Toissijaisia ovat sitten työt, aviot, politiikat, ympäristökatastrofit ja kaikki muu, mitä eri tuuteista tulee.
Minä en tavallisena riviortodoksina osaa ottaa kantaa siihen, miten ortodokseja ohjataan näihin tähän pelastavaan yhteyteen.
Oma kokemukseni lapsuudesta saakka on tällainen: uskonnon kunnioitus kotona, osallistuminen palveluksiin, Pyhän Raamatun ja ortodoksisen kirjallisuuden tutkistelu, Kuoleman muistaminen (ja läheisten kuoleman kokeminen) ja Jumalan muistaminen.
Olimme työläisperhe. Kirkossa käytiin ani harvoin. Kotona oli Raamattu, Erämaan hedelmälliset puutarhat ja Valamon vanhuksen kirjeet.
Jokainen voi luoda katseensa kirkon ydinasioihin ja elää niiden mukaisesti. Kirkko tarjoaa palveluksia; siispä osallistutaan! Ja rukoilla voi vaikka marketissa ja jopa lakkaamatta, jos Jumala sen armolahjan suo.
Tästä rakentuu Kristuksen kirkko, ja se saa kaiken muunkin tarvitsemansa toteuttaessaan tätä Eukaristisen yhteisön elämää ilman muita visioita ja hekumointeja.

Joulupaaston terveisin
Timo Hänninen
Pornainen