Pyhän synodin päätös, siltä osin kuin se on julkistettu, on yllättävänkin tiukkasanaista luettavaa. Metropoliitta Ambrosiuksen toimille tai hänen myöhemmille perusteluilleen ekumeenisesta eleestä ei löydy minkäänlaista ymmärrystä. ”Skandaalin aiheuttajien” (!) erottamistakin on synodissa harkittu, mutta lienevätkö sitten ekumeeniset syyt lopulta painaneet vaa´ankielen vakavan varoituksen puolelle.
Päätöksen julkituodussa osassa kiinnittää huomiota kaksi selkeää tiukennusta Suomessa melko yleisesti käytössä olevaan alttari- ja muistelukäytäntöön. Tosin ne on uutisessa ilmaistu hiukan tulkinnanvaraisesti, mutta yritetään kumminkin.
Jatkossa muilla kuin liturgisten tehtävien toimittajilla ei ole alttariin asiaa. Alttariin meno edellyttää siis liturgista tehtävää. Naisilta se on kokonaan kielletty, poikkeuksena nunnat, jotka voivat viedä sinne tavaraa tai koristella tai puhdistaa alttaria. Viimemainittu antaisi ymmärtää, että rajoitukset koskevat myös liturgian ulkopuolista aikaa. Herää kysymys, kukahan jatkossa siivoaa seurakuntakirkkojen alttarit?
Myös muistelukäytäntöön näyttäisi tulevan muutoksia. Jatkossa liturgiassa ja proskomidissa muistellaan nimellä vain ortodoksikristittyjä. Muihin uskontokuntiin kuuluvia voidaan muistella, jos he ovat ”sairasvuoteella tai muuten kriittisissä tilanteissa”. Toisuskoisten vainajien liturgiselle muistelulle tulisi kuitenkin loppu.
Metropoliitta Ambrosius on saanut pyhältä synodilta vakavan varoituksen; jos vastaavat tapaukset toistuvat, häntä kohtaan käynnistetään ”tarkat kanoniset prosessit” ja häneen kohdistetaan ”pyhien kanonien määräämät rangaistukset”. Kieliikö tämä siitä, että joitakin asioita olisi toistaiseksi katsottu läpi sormien?
Uutisen mukaan piispainkokous käsittelee pyhän synodin päätöksen mahdollisia jatkotoimia seuraavassa kokouksessaan. Odotamme mielenkiinnolla, mitä piispainkokous lopulta lausuu ja millaisella kokoonpanolla se ylipäätään asiaa käsittelee.
- - -
Jälkikirjoitus 18.6.
Pitkään ei tarvinnut metropoliitta Ambrosiuksen kommentteja odotella. Aamun Hesarissa (18.6.) hän kiistää, että pyhän synodin päätöksessä olisi kyse varoituksesta. Piispa Askolan alttariin kutsumista hän pitää ”Suomen oloissa aivan normaalina kirkon edustajien kanssakäymisenä” ja nostaa naispappeusasian jälleen kerran agendalle.
Ambrosius sanoo Konstantinopolin patriarkan elävän ”kirkollisessa kehityksessä eri aallossa kuin me täällä Suomessa” ja arvostelee Itä-Euroopan ortodoksikirkkojen näkemyksiä ekumeniasta. Piispan mielessä lienee ollut Bartolomeuksen taannoinen lausunto, jossa hän kehui Suomea ekumenian mallimaaksi.
Jos jotain yhteenvedonomaista sanoisi niin sen, että omalla suhtautumistavallaan Ambrosius tulee nostaneeksi itsensä ortodoksisen maailman silmätikuksi. Nähtäväksi jää, kuinka pitkään sellaisen tikun nokassa on mahdollista pyristellä.
7 kommenttia:
Mitä ihmeen tulkintoja nämä "tulevat tiukennukset" oikein ovat? Samaa helinää, joita maailmalla on viljelty vuosisatojen ajan. Suomessa onneksi on osattu käyttää järkeä mm. alttariinmenon suhteen. Tämänkö takia pitäisi kaikille naisvahtimestareille antaa kenkää? hohhoi...
Eikö ole muuten erikoista että kirkkoherra eli tavallinen pastori rinnastetaan aina ''tarpeen mukaan'' maallisen työ/liikeelämän toimitusjohtajaan tai urheilussa päävalmentajaan, ja heitä häpäistään ja teloitetaan ihan surutta.
Perusteluna kuulee tyyliin ''kirkkoherra on varustettu suurella vastuulla ja pienilläkin virheillä on suuret seuraukset''
Eikö sama logiikka pädekkään vielä isomman pomon eli hiippakunnan piispan kohdalla?
Askolan vierailu Uspenskin alttarissa oli jäävuoren huippu. Vuosien saatossa on tapahtunut paljon muutakin mistä kannattaisi keskustella perusteellisesti synoditasolla, esim. Kulttuurikeskus Sofiassa tapahtuva joogaopetus ja metropoliitta Ambrosiuksen myönteinen asenne siihen. Yhdessä kirjassa jonka yhtenä kirjoittajana metr. Ambrosius on toiminut (muistaakseni kirja Henkinen johtajuus) väitetään jopa, että itämaista joogaa voisi yhdistää Jeesuksen rukoukseen. Sekä nykyisten että menneitten aikojen ortodoksisen kirkon kokeneitten, kansainvälisesti tunnustettujen, hegellisten johtajien mukaan jooga ei ole mitenkään yhteensovitettavissa ortodoksiseen rukouselämään.
Metropoliitan kesäkuussa 2015 Ortodoksiviestissä julkaisema kirjoitus kirkon "päivittämistarpeista" on myös ortodoksisen perinteen vastainen. Se on myös raskasta luettavaa niille ortodoksisen kirkon jäsenille, jotka rakkaudesta Jumalaan ja kirkkoa kohtaan yrittävät maallisen yhteiskunnan kyseenalaistamina soveltaa kirkon kokemusta ja Kristuksen opetusta oikeasta elämästä omassa elämässään voimiensa mukaan,
Suomen ortodoksinen kirkko on osa laajaa kansainvälistä katolista (mutta ei Rooman alaista) kirkkoperhettä. Yksi paikallinen ortodoksinen kirkko tai sen piispa ei voi eikä saa poiketa yhteisestä opetuksesta.
Koko episodi on hämmentävä ja surullinen. Muutoksia ortodoksiseen kirkkoon on kai tullut pikkuhiljaa, ajan saatossa, mutta tässä nykyisessä alkaa olla runnomisen makua. Mihin on kiire, mikä on tämä päivitysinto? Miksi kirkommekin pitäisi solahtaa villin ja vapaan liberalismin imuun? Meidän opetuksessamme löytyy paljon hienoja asioita, syvällistä viisautta. Miksi näiden puolesta ei rummuteta? Ortodoksisen kirkon "kaivosta" voisi nykyiihminen ammentaa paljonkin. Joogayritystä löytyy joka kulman takaa - ei siinä mitään huonoa ole - mutta miksi oma rikkautemme ei kelpaisi? Moniko siitä edes tietää mitään? Jos nyt ortodoksinen paikalliskirkko Suomessa lähtee omille teilleen, mitä sille tapahtuu? Onko se silloin vielä oikea ortodoksinen kirkko, vai ihan oma lajinsa? Olisiko tämänkaltainen pirstaloituminen hyväksi ja olisivatko sen jäsenet Suomessa tyytyväisiä, kun asiat kirkossa olisivat ikäänkuin "omannäköisiä"? Vähän kaikkea kaikille jne. Itse en tässä skenaariossa ainakaan enää tietäisi mihin oikein kuulun..
Kyllähän tässä Ambrosiuksen ja hännystelijöidensä toiminnassa on karannut mopo käsistä.
Oikein ihmetyttää että onko nämä muutoksia vaativat henkilöt perehtyneet tarpeeksi mihin ovat liittyneet ja mitä ovat liittämisseremoniassa pyhän liturgian keskellä luvanneet.
Hehän ovat allekirjoittaneet sen että tiettyjä asioita ei muuteta, ja sen mitä ne tietyt asiat ovat, ei päätä yksittäinen piispa.
En myöskään ymmärrä miksi tätä luterilaistamista pitää ajaa kirkkoomme, eikö välit luterilaiseen kirkkoon ole aivan hyvät ilman näitä väärin toteutetun ekumenian- tempauksiakin?
Samoin naisen aseman kanssa: naista, naisellisuutta, ja äitiyttä arvostetaan kirkossamme aivan erityisesti, ainakin minun havaintoni mukaan. Tämä asia ei ole rikki eikä tarvitse korjausta.
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat henkilötkin saavat käsittääkseni olla kirkossamme aivan rauhassa ja hyväksyttynä.
Kirkkomme on pieni ja emme tarvitse tämmöisiä keskenäisiä nujakoita, ortodoksina eläminen ympäröivässä yhteiskunnassa on muutenkin tarpeeksi haasteellista!
-surullinen helsingin hiippakunnasta-
En jaksa edes lukea anonyymia vuodatusta. Miksi sellaisia edes julkaistaan?? Pitää olla selkärankaa kirjoittaa omalla nimellä.
Heikki Hattunen
Heikki, julkaisen kaikki asialliset ja aiheeseen liittyvät kommentit puolesta tai vastaan tarkistuksen jälkeen, myös anonyymit sellaiset. Tietysti on aina kannatettavaa kirjoittaa omalla nimellä, jos se on mahdollista. Ymmärrän, että aina näin ei ole. Anonyymejäkin kommentteja kannattaa lukea, kyllä niistäkin asiaa löytyy.
Lähetä kommentti