Eilisessä Hesarissa (HS 3.1.) toiminnanjohtaja Lena Hartikainen ehdotti uusille Suomen kansalaisille juhlaseremoniaa, jollainen on käytössä Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa. Tällä hetkellä kansalaisuuden myöntämisestä ilmoitetaan meillä koruttomasti tekstiviestillä. Uudet suomalaiset eivät tiedä, mitä heiltä odotetaan tai mitä merkitsee olla suomalainen.
Tänään sisäministeri Paula Risikko ennätti jo kertomaan, että ministeriö on lähettänyt kunnille suosituskirjeen juhlien järjestämisestä uusille kansalaisille Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Asia koskee vuosittain noin 10 000:tä uutta suomalaista, joista toivottavasti mahdollisimman moni saa kutsun myös jatkossa.
Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittyy vuosittain lähes tuhat uutta jäsentä. Kirkkoon liittyjille järjestetään katekumeenikursseja ja papit varmaan kertovat, mitä jäsenyys merkitsee ja mitä se edellyttää. Kirkkokahvitkin usein järjestetään, ainakin jos liittyjiä on samalla kertaa useampia. Mutta millä tavalla uudet ortodoksit otetaan yhteisönsä aktiivisiksi jäseniksi ja miten heidät huomioidaan jatkossa?
Omassa seurakunnassani kaikki viime vuoden aikana seurakuntaan muuttaneet ja kirkkoon liittyneet on nyt kutsuttu kirjeitse Teofanian liturgiaan ja tervetuliaisjuhlaan kirkkokahvien yhteydessä. Päätös asiasta tehtiin tosin jo viisi vuotta sitten, mutta Hämeessä kun ollaan, toteuttaminen aina hiukan kestää. Jännä nähdä, kuinka moni noin 45–50 kutsutusta tulee paikalle.
Luulisin, ettei kovin moni seurakunta voi kehuskella uusien jäsenten ottamisella avosylin ja innostuneesti saati innostavasti vastaan. Omalla kohdallani aikanaan ainut yhteydenotto taisi olla Analogin tulo kirjekuoressa, sillä liittyminen tapahtui toisen seurakunnan pyhäkössä. Kun sitten menin oman seurakunnan liturgiaan, aktiivisen kanttorin ansiosta löysin pian itseni kirkkokuoron harjoituksista.
Paljon on tietysti kiinni liittyjästä itsestäänkin, mutta voisimme varmaan yhteisöinä olla aktiivisempia. Ortodoksisen opetuksen mukaan pelastus on yhteisöllinen asia, mutta tämä näkökohta ei oikein tahdo ulottua seurakuntaelämän alueelle. Yhteisöllisyyden rapautuminen ei tietenkään ole voinut olla vaikuttamatta myös kirkon elämään, vaikkei niin saisi olla ”meidän keskuudessamme” (Mark 10:43).
Yhteisön aktiivinen jäsenyys edellyttää, että vastuuta ja tehtäviä jaetaan sopivasti myös uusille tulokkaille. Heitä ei kuitenkaan saisi kuormittaa liiaksi muilta tekemättä jääneillä töillä eikä varsinkaan yhteisön ennakkoluuloilla. Yhteisö voi oppia tulokkailta vähintään yhtä paljon kuin tulokkaat yhteisöltään, joskus enemmänkin. Avointa mieltä siihen kuitenkin tarvitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti